Translate

14.8.2012

Neitoperhosten trio



Ne saapuivat sittenkin!
♥   

Kolmen neitoperhosen trio, eli niin kuin pienen pieni perhosparvi, 
viihtyi minipuutarhamme kaunopunahatuissa tutkailemassa, etsimässä mettä, 
kipittelemässä kukasta toiseen ja kilpailemassa omasta paikastaan kukinnoilla 
muiden lentävien hyönteisten kanssa.


Kaikkia kolmea ihanaa siivekästä en saanut millään yhtä aikaa kuvaan. 
Koska se yksi lenteli selkäni taakse hiukan näistä kahdesta erilleen.


Hieman pienempänä perhosena se yksi 
etsi hieman pienempiä kukkia.


Jollekin näistä kolmesta kelpasi siperianpallo-ohdakekin 
pieneksi valtakunnaksi jossa se sai tallustella vuoroin pää alaspäin 
ja vuoroin kulkea kukkulan kuninkaana.


Ja kun taas käännyin toiseen suuntaan, 
oli kaksi neitoperhosta kuiskuttelemassa toisilleen salaisuuksia. 
Saatoin ihan kuulla niiden kikattavan...

♥