2.1.2012

Kaksitoista




Ylin kuva: Mustavalkomaanantain aiheena on Kaksitoista. 
Salaperäisesti sen voi jälleen kukin käsittää ihan omalla tavallaan. 

Minä muistelen viime vuoden kahdettatoista kuukautta.

Tervetuloa jälleen myös nämä 
tämän 2012-vuoden tulevat kaksitoista kuukautta! 






Nämä näkymät ovat Lahden uuden 
kauppakeskus Karisman joulukuiselta katsastusreissulta. 

Kauppakeskuksen avajaisiin emme tuhansien muiden 
kanssa rynnineet, vaan käväisimme siellä vasta pari viikkoa 
avajaisten jälkeen lähinnä ikkunaostoksilla.


 Askarteluliike kiinnosti kovin... <3





Tässä Lahden Plantagenin olkipukkivuori, 
joka varsin nopeasti katosi 
pukkeja kaipaaviin koteihin, koska seuraavalla 
kerralla kun kaupassa kävin, 
niitä ei ollut enää missään.  =)






Lahden kauppatorin muhkea joulukuusi 
sekä jouluseimi. 


Lahden kauppatorilla sijaitsi muutaman viikon ajan 
Joulukylä myyntikojuineen, jouluisine koristeineen, 
penkkeineen ja tapahtumineen.




Tontut paistoivat viluisille ihmisille makkaraa.


Lunta ei ollut missään, 
vaikka harmaa taivas hiukan lumisadetta enteili...


Joulutorin somisteena oli riukuaitoja ja kuusia yms 
ihanuuksia, joita öisin piti paikalla ihan suojella 
vartijavoimin, sillä niitä oli yritetty jopa varastaa... 
Ikävää ettei mikään kaunis saa olla rauhassa ja 
paikoillaan. 

Tuollaiset myyntikojut olisivat aina mukavia tällä torilla, 
niin torimyyjät eivät niin palelisi tuulisella aukealla, 
jonne usein käy viima Vesijärveltä.


Mekin valitsimme tosi kylmätuulisen päivän torivierailullemme 
ja palelimme Kauppahallissa nautituista kuumista kahveista 
huolimatta niin kovin, että piti sanoa pian hyvästit jouluiselle 
torinäkymälle, hypätä autoon ja ajella kotiin. 








Virkkeen ex-tehdas Orimattilassa, 
on nykyisin silloin tällöin
Megamyyntiareenana. 

Tässä tämän joulun megamyynnin somistusta: 
oikea jouluporo.
Sillä ei kyllä ollut punaista kuonoa... <3




9 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kiitos ,
oli mukavaa palata vielä Jouluun, jouluisiin kuviin, tunnelmiin..
halit♥

arleena kirjoitti...

Tämäkin joulu on jo muistoissa. Uusi vuosi aluillaan ja kohta jo odotellaan uutta joulua.

Miksi aika rientää. kulkisi hitaammin.

Mukavaa vuoden jatkoa sinulle Una.

AAMU kirjoitti...

Heippa joulu, vuoden päähän.

sylvi kirjoitti...

Niin täältäkin kiitokset. Oli hauska päästä käymään kuviesi myötä jouluisessa Lahdessa. Pidän siitä kaupungista. Siellä asuu kaksi sisartani.
Mukavaa alkanutta vuotta.

Nohna kirjoitti...

Jouluisia kuvia, vain lumi puuttuu.

Una kirjoitti...

Kiitokset Hanne
Arleena, Aamu, Sylvi ja Nohna.

Lahden seudulla oli vihreä joulu ja uusivuosi. Eilen satoi lumipeite, mutta sää on niin vetinen että sekin taitaa sulaa pois.

Messilässä, tuolla Hollolan puolella, on lumitykkien ansiosta ihan selkeä talvi. =)

Toivotelakka kirjoitti...

Joulukylä kauppatorilla ihastutti harmaudesta huolimatta ainakin minut täysin ja tarttuipa sieltä matkaan mukavia pikkujuttuja paketoitaviksi.
Ihana idea, ehkä ensi vuonna valkoisemmissa maisemissa uusiksi.

Una kirjoitti...

Toivotelakka =)

Niinpäs, tunnelma oli ihana! Sellaista todellista torimeininkiä ja plussana se, että kerrankin torilla olisi saanut jopa istuskella penkeissä... mikäli sää olisi sallinut. Monesti olen kuullut vanhemman väen huokailevan kesällä, että voi kun olisi istumapaikka...

Säälle nyt kukaan ei mitään mahtanut. Mutta se kylmä viima kyllä karkotti varmasti torillakävijäitä ja marketit vievät suuren osan mahdollisista potentiaalisista asiakkaista. =/

Mutta nuo majat olisivat aina ihanat torilla... =)))) Vaan mitenkäs, alkaako se suunniteltu ja kauan pähkäilty parkkihallikaivaus torin alle jossakin vaiheessa vaiko eikö?

Una kirjoitti...

Kamalaa!!!
Kommentteja tarkistaessani vahingossa tuhosin yhden tärkeä kommentin, kun tuhosin pari roskakommenttia!!!!

Mutta sain tekstin pelastettua kuitenkin siitä, eli tässä se on:


Pieni Lintu
http://pienilintu.blogspot.com/
on lisännyt kommentin tekstiisi "Kaksitoista":

Kivoja kuvia! :)

Eli kiitos Pieni Lintu ja anteeksi kun tuollai kadotin siun kommentin!

Koetan varoa ettei tämä toistu, ettei enää kivoja kommentteja katoa taivaan tuuliin!

Niitä ei-kivoja mie vaan tahdon tällä kommentinvalvonnalla valvoa...


*nolo puna*