27.10.2010

Kontrastia

... 

 


 

 

Viimeinen ihana 

kelloköynnöksen kukkanen 

tältä kesältä, näyttää siltä 

kuin se houkutellen vinkkailisi 

katsojaa luokseen... 

Näethän sinäkin sen? 

-Tule, tule ja ihaile. =) 


Valitettavasti minun piti NYT maanantaina 

kiskoa pois pakkasen näännyttämät 

kelloköynnökset 

ja terassista tuli hetkessä ihan autio...


Kiitos kun taas olitte 

kesäystäviäni, ihanat kelloköynnökset.

 

...

7 kommenttia:

  1. Luopumisen viehkeää haikeutta tässä. Voiko kelloköynnökseen olla rakastumatta! Voi miksi se tahtoo kukkia vasta talven kynnysellä?

    VastaaPoista
  2. Voi niin Marjatta!

    Ei niihin voi olla rakastumatta!
    Se ressukka tarvitsisi pidemmän kesän.
    Niin kuin minäkin...

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis kuva tuo ensimmäinen ja toinen todellakin koukuttaa lähemmäks katsomaan.
    Talvi autioittaa maiseman, sille ei voida mitään muuten kuin valoilla ja kuivakukilla, ehkä. Havut, oksat ja kävyt, niistäkin kauneus löytyy.

    VastaaPoista
  4. Sinulla on paljon noita sydämiä, no tässä tulee jälleen oma runoni koita kestää.

    Hyräilen olet
    olemassa
    siksi minäkin
    olen.

    Muutamalla sanalla voi kertoa paljon, jos miettii sana järjestyksen kuin runoilija, eläköön runous;)

    VastaaPoista
  5. Anna, miekin niitä kasveja ehdin muutaman kuukauden onneksi ihailla.
    Mutta nyt ne ovat poissa.
    On minullakin kaikkea metsästä ja hiukan kukkakaupastakin löytynyttä nyt ruukuissa mutta talitiaiset kiskovat niistä ne sammalet pois,
    mokomat. Lisätöitä teettävät...



    Miten kaikki Arit ovatkin järjestään mukavia typpejä? =)
    Ihan oikeasti.
    Onko nimi jokin enne? =)

    Noin, muutamalla sanalla sie sanoit äärettömästi... =)
    Ah, runous.

    VastaaPoista
  6. Tjaa en tiedä, mutta me Arit olemme syntyneet 60 tai 50-luvulla ja minusta vuosi 57 on hyvä vuosikerta!! ;)

    VastaaPoista
  7. Ari:


    Ihan selkeästi näin on. =)

    VastaaPoista


♥ Kiitos kommentista! ♥