Translate

16.9.2010

Vetovoima

 

Vetovoima on mielenkiintoinen asia. Toisilla sitä vaan on enemmän, kuin toisilla.
Yksi saa suurenkin porukan villiintymään ja toinen herättää lähinnä hilpeyttä.
Niin kuin nyt vaikka nämä kaksi villiintynyttä lemmikkiä reissulla. 


Kaikki halusivat silittää, jutella ja rapsuttaa leijonanväristä laihaa kissaa,
joka heittäytyi tekemään ihmisille sirkustemppujaan
ja sai aikaan ihastuneita huudahduksia eri kielillä. 

Kisu oli kuin sunnuntai keskellä viikkoa. Piristävä tuulahdus.




Kapinen pikku piski, jonka päivän pääsisältö tuntui olevan kirppujen puremien rapsutus
ja purevien ötököiden mutustelu ympäri kehoaan, ei houkuttanut ketään
kahden metrin säteelle ympärilleen.
Sen luota ihmiset poistuivat nopeasti,
itsekin itseään sieltä täältä raapien.



Pikku piski oli kuin torstai.
Torstaillakaan ei ole vetovoimaa. Se on niin tavallinen ja huomaamaton päivä.
Sinä päivänä ei tapahdu mitään. Se on oikestaan aivan turha päivä,
jonka voisi siirtää viikonlopulle, lauantain ja sunnuntain välille,
yhdeksi ylimääräiseksi viikonlopunpäiväksi.
Kaikki tapahtumat ja menothan aina sijoittuvat kaikille muille päiville,
joten levätkäämme torstaina.

Ai niin, onhan torstai-inspisblogit. =) Torstain haasteet.
Kiitos että ne ovat olemassa. On torstaillekin jotakin käyttöä.


Perjantaille kun on paljon muuta mukavaa.

Vaikkapa pakinointi...