Translate

10.9.2010

Suuri onnellinen huokaus

 


Kun neljä vuotta kerää ylimääräisiä kolikoita suureen ruukkuun,
voi sillä summalla vaikkapa ostaa matkan etelän lämpöön. =)
Minun osuuteni ruukun sisällössä oli aikas vaatimaton mutta silti minäkin pääsin osalliseksi suuremmoisesta kokemuksesta.
Hani ja minä palasimme juuri kotiin ruukun kolikoilla maksetulla
kahden viikon Mallorcan reissulta. Esikoinen piti sillä aikaa huolta kukista ja kodista.=)



Kaikkea ihanaa sattui tuolla ihmeellisellä matkalla. Me patikoimme miltein joka päivä jalkamme kipeiksi, kuvasimme kauheasti kaunista saarta ja neljänä päivänä ajelimme vuokra-autolla halki ja poikki saaren jokaista nurkkaa koluten. Ihailimme maailmaa ja samalla väkisinkin rusketuimme. Hotelli oli mukava, oppaat sympaattisia ja henkilökunta ystävällistä.

Ja se Välimeri...
Hani heitti siihen mereen talviturkkinsa. =) Minäkin uin hänen kanssaan monena päivänä, vaikka oma talviturkkini jäi kyllä jo Suomeen kesällä.
Iltaisin kahlasimme meressä jonka suolainen vesi hoiteli rakkulaisia varpaitamme ja kuumuudessa kävelystä väsyneitä jalkojamme.

Kuljimme joka päivä omia teitämme. Suunniteltuja ja suunnittelemattomia.  
Vain yhtenä iltana osallistuimme muiden turistien tavoin illanistujaisiin hotellin altaalla.
Sinä iltana joimme lasilliset kuohuviiniä kihlajaisiamme juhlistaaksemme,
kohta kahdeksan vuoden seurustelumme sydämelliseksi maljaksi...




Olo on hiukan väsynyt, 
mutta kai ymmärrät nyt, 
miksi sieluni valtaa suuri onnellinen huokaus...




 

Keltaisina jyväsinä kengissä
yhä merenrannan hiekkaa
Selässä viipyilee auringon lämpö
ruskettuneella iholla
Muistona lomasta



-Una Reinman-


Se on rakkautta