Translate

12.9.2010

Alcudiassa




Ensimmäisiä asioita jotka jo lentokoneesta voi jo havaita, ovat Mallorcan,
Baleaarien saarijonon suurimman saaren vuoret, pellot ja talot. 
Peltotilkuista erottaa selkeästi vihreinä läimäsköinä oliivi- ja mantelipuita jo korkealle, 
kun lentokone kaartelee saaren ympärillä hakien sopivaa reittiä Palman kentälle. 

Palmasta oli bussikuljetus saaren pohjoisempaan kaupunkiin Alcudiaan 
jonka eräs suuri hotelli oli kotimme loman ajan


.
Kuvassa Alcudialainen piha kiviaitoineen. 


Talojen pihoissa huojutti tuulessa lehviään yleensä ainakin yksi palmu 
ja paljon muutakin ihmeen sitkeästi ja vehreästi kasvavaa, 
eksoottista ihanaa näin pohjoismaisin silmin katseltuna. 





Bougainvilleat alkoivat jo olla niukassa kukassa lomamme ensimmäisellä viikolla. Elettiin jo sentään elokuun viimeisiä päiviä ja syyskausi alkoi näkyä Mallorcallakin. Sain silti napattua muutamia ihania bougainvilleakuvia ilokseni ja muistokseni. Etelän maissa kun tuotakin kasvia pidetään monin paikoin aitakasvina ja huolettomasti leikataan se muotoonsa vaan bougainvillea kiltisti kukkii... 

Tässä bougainvilleaa kohti kattoa kiipeilevässä köynnöstävässä muodossaan.



Samoin tässä...



Joidenkin pihojen kukkatarjonta oli jopa ylitsepursuilevaa. 
Mie tietenkin ahmin silmilläni kaikkia kukkia. =)



Hibiskusta eli kiinanruusua näkyi paaaaljon saarella. 
Sekin on siellä käyttö- ja aitakasvi. 

Minä en saa sitä kasvamaan kukkaruukussakaan, 
ja tuolla maassa se valloittaa tuosta vaan vaikapa kolmemetrisiä pihan metalliaitoja... 
Rohkealla kädellä tätäkin kasvia leikellään, että ihan huimasi. 
Mutta kiinanruusu kasvaa ja hehkuu eri väreissään aina vaan... =)


Iltaisin alkoivat sypressit tuoksua kilpaa muiden havupuiden kanssa. 
Sypressikin on kasvi, joka meillä kuolee ruukkuunsa 
mutta Mallorcalla sitäkin leikellään aidaksi talojen ympärille. 
Se kiittää hoitajaansa hassuilla epäsuunnikkailla kävyillään. =)



Pinja meren rannalta. 
Puut olivat taipuneet pois päin Välimeren tuulesta, 
kohti kuumaa sisämaata. 




Alcudian keskustassa kulkee hauskoja kanavia jotka on johdettu Välimerestä. 
Kansanhuvia niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa näkyi olevan kalojen narraaminen kanavasta. 
Jonkinlaisia kalaparvia mekin näimme kanavissa uiskeltelevan. 

Joskus koko parvi kävi näykkäisemässä jonkun veteen heittämää tupakantumppia, 
kunnes ne kaikki ressukat uskoivat, ettei se 
todellakaan ole syötävää.




Koiranomistajia tuntui olevan paljon. Koirat yleensä olivat pienikokoisia rotuja. 
Tuntui hiukan hurjalta kun tuollaiset pikkuruiset koirat juoksivat omistajiensa lähistöllä 
usein ihan vapaina autojen ja muun liikenteen seassa. 
Tämä koirimus kuului kuvan pyöräilevälle miehelle.




Jo ensimmäisen päivän päätteeksi piti löytää Alcudian postilaatikko, ja toivoa, 
että se tyhjennettäisiin ja viestit kotimaahan tutuille ja ystäville lähtisivät kiltisti matkaan. 
Kortteja tulikin kirjoitettua vino pino. 

Olivat kuulema kortit perille löytäneet. =) 
Hyvä juttu. =) 






PS:
Jostakin syystä en pysty kommentoimaan teidän blogeihinne!???
Täytyy pyytää jotakuta kurkistamaan mikä tietsikkaani taasen vaivaa...?