12.9.2010

Alcudiassa




Ensimmäisiä asioita jotka jo lentokoneesta voi jo havaita, ovat Mallorcan,
Baleaarien saarijonon suurimman saaren vuoret, pellot ja talot. 
Peltotilkuista erottaa selkeästi vihreinä läimäsköinä oliivi- ja mantelipuita jo korkealle, 
kun lentokone kaartelee saaren ympärillä hakien sopivaa reittiä Palman kentälle. 

Palmasta oli bussikuljetus saaren pohjoisempaan kaupunkiin Alcudiaan 
jonka eräs suuri hotelli oli kotimme loman ajan


.
Kuvassa Alcudialainen piha kiviaitoineen. 


Talojen pihoissa huojutti tuulessa lehviään yleensä ainakin yksi palmu 
ja paljon muutakin ihmeen sitkeästi ja vehreästi kasvavaa, 
eksoottista ihanaa näin pohjoismaisin silmin katseltuna. 





Bougainvilleat alkoivat jo olla niukassa kukassa lomamme ensimmäisellä viikolla. Elettiin jo sentään elokuun viimeisiä päiviä ja syyskausi alkoi näkyä Mallorcallakin. Sain silti napattua muutamia ihania bougainvilleakuvia ilokseni ja muistokseni. Etelän maissa kun tuotakin kasvia pidetään monin paikoin aitakasvina ja huolettomasti leikataan se muotoonsa vaan bougainvillea kiltisti kukkii... 

Tässä bougainvilleaa kohti kattoa kiipeilevässä köynnöstävässä muodossaan.



Samoin tässä...



Joidenkin pihojen kukkatarjonta oli jopa ylitsepursuilevaa. 
Mie tietenkin ahmin silmilläni kaikkia kukkia. =)



Hibiskusta eli kiinanruusua näkyi paaaaljon saarella. 
Sekin on siellä käyttö- ja aitakasvi. 

Minä en saa sitä kasvamaan kukkaruukussakaan, 
ja tuolla maassa se valloittaa tuosta vaan vaikapa kolmemetrisiä pihan metalliaitoja... 
Rohkealla kädellä tätäkin kasvia leikellään, että ihan huimasi. 
Mutta kiinanruusu kasvaa ja hehkuu eri väreissään aina vaan... =)


Iltaisin alkoivat sypressit tuoksua kilpaa muiden havupuiden kanssa. 
Sypressikin on kasvi, joka meillä kuolee ruukkuunsa 
mutta Mallorcalla sitäkin leikellään aidaksi talojen ympärille. 
Se kiittää hoitajaansa hassuilla epäsuunnikkailla kävyillään. =)



Pinja meren rannalta. 
Puut olivat taipuneet pois päin Välimeren tuulesta, 
kohti kuumaa sisämaata. 




Alcudian keskustassa kulkee hauskoja kanavia jotka on johdettu Välimerestä. 
Kansanhuvia niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa näkyi olevan kalojen narraaminen kanavasta. 
Jonkinlaisia kalaparvia mekin näimme kanavissa uiskeltelevan. 

Joskus koko parvi kävi näykkäisemässä jonkun veteen heittämää tupakantumppia, 
kunnes ne kaikki ressukat uskoivat, ettei se 
todellakaan ole syötävää.




Koiranomistajia tuntui olevan paljon. Koirat yleensä olivat pienikokoisia rotuja. 
Tuntui hiukan hurjalta kun tuollaiset pikkuruiset koirat juoksivat omistajiensa lähistöllä 
usein ihan vapaina autojen ja muun liikenteen seassa. 
Tämä koirimus kuului kuvan pyöräilevälle miehelle.




Jo ensimmäisen päivän päätteeksi piti löytää Alcudian postilaatikko, ja toivoa, 
että se tyhjennettäisiin ja viestit kotimaahan tutuille ja ystäville lähtisivät kiltisti matkaan. 
Kortteja tulikin kirjoitettua vino pino. 

Olivat kuulema kortit perille löytäneet. =) 
Hyvä juttu. =) 






PS:
Jostakin syystä en pysty kommentoimaan teidän blogeihinne!???
Täytyy pyytää jotakuta kurkistamaan mikä tietsikkaani taasen vaivaa...?



14 kommenttia:

  1. Oi, sinä olet siellä lämmössä!
    täällä on yksi vihreä..mutta kuitenkin iloitsen kanssasi. Näe ja koe..ja kuvaa!Odotan jännityksellä seuraavaa matkakuvaustasi.

    VastaaPoista
  2. Hei Anna =)

    Ei, emme enää ole reissussa. Lomamme oli 27.8 - 10.9. mutta otsikko tarkoittaa, jotta aivan ensiksi saaresta havaittua oli tämä... =)

    Kuvia on niin paljon, että menee jonkin aikaa ennen kuin saamme niitä järjestykseen... Monta muistikortillista... =)
    Ja muistoissa on loput kuvat sielunpohjalla. =)


    Tänne kotomaan syksyyn on jo tosiaan palattu...
    Täällä ihan palelee. =)

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Mua jäi kiinnostamaan, että missä hotellissa olitte :) Meillä nimittäin jo ensi kesäksi varattu matka Alcudiaan ja kokemuksia vaan olisin kysellyt, jos sattuisi olemaan sama hotla.

    -Rose

    VastaaPoista
  4. Teillä oli varmaan ihana loma...
    Kiitos kun jaoit kuvia meille kurkkijoille..

    VastaaPoista
  5. Iiik, mitä kuvia, ei tuollaisia saa näyttää, iskee hirveä matkakuume :) ja nuo poukanvillet ihania, isäni saaa niitä upeasti kukkimaan myös täällä jaovat aikas isoja :)

    VastaaPoista
  6. Hola Rose =)

    Hotellimme oli Viva Sunrise. =)
    Tuolla hotellin omaa infoa kohteesta:
    http://www.hotelsviva.com/en/hotel/viva-sunrise.html

    Siellä oli paljon lapsiperheitä.
    Me suomalaiset olimme pieni vähemmistö. Tuntui olevan ruotsalaisia ja saksalaisia suurin osa turisteista.

    Henkilökunta oli ihanaa. =)
    Sellaista herttaista väkeä. =) <3

    Ruokailla voi hotellin ravintolassa, meilläkin oli puffet-aamiainen.
    Myös päivällisen oisi voinut tilata ennakkoon, mutta me kävimme itaisin lähiseudun ruokapaikkoja testaamassa.
    -Niistäkin saatan kirjoittaa tuonnempana... =)

    Hotellihuoneessa onnistuu keittäminen ja paistaminen jos itse haluaa kokata.
    Uunia ei ole.
    Paitsi mikrouuni.

    Hotellilla oli uima-altaita niin aikuisille kuin lapsille.
    Lapsille oli kaikkea toimintaa koko ajan.

    Iltaohjelma hotellin allaspihalla oli hiukka liian kovaäänistä, se kesti puolille öin.
    -Me kun menimme jo yhdeksän maissa tavallisesti ihan väsyneinä päivän vaeltamisesta nukkumaan. =)
    Paitsi yhtenä iltana. =)

    Muuten meillä on matkasta ja hotellista pelkkää hyvää sanottavaa, kuten ihanista oppaistammekin. =) <3

    Välimeri on pikkuruisen matkan päässä ja siellä ihastuttava hiekkaranta, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu silmänkantamattomiin. =)
    Suosittelen. =)




    Krisse =)

    Kiitos, ja lisää on tulossa... =)
    Voi olla että ehditte kyllästyä ennen kuin meiltä kuvat loppuvat. =)))))




    Sarppu =)

    Oi, sun isälläsi on vihreä peukalo. =)
    Miunkin Mamallani on sellaiset, mutta ne eivät periytyneet minulle. =)

    Ja anteeksi, kuvia saattanee tulla muutamia (satoja) lisää... =D

    VastaaPoista
  7. Voi hitsi - sinä oot päässyt lämpöiseen nautiskelemaan ;)
    Kiitos hienosta reissupostauksesta!

    VastaaPoista
  8. Hei Hanna =)

    Juu, se oli onnellista aikaa. =)
    On ihan outoa nyt pukea päälleen muutakin kuin varvastossut, t-paita ja sortsit... =)

    Jostakin syystä en saa kommentoitua edes vierailijana siunkaan blogiisi!
    Koneessani on taasen jokin esto...?
    Kiitos siitä huomionosoituksesta.
    En saanut sivullesi laitettua kiitosta...

    *niijaa nyt* =)

    VastaaPoista
  9. Voi ihanuus noita kuviasi. Ihan pistää huokailemaan. Ja kaukokaipuu sekä matkakuume nousi taas hyvin korkealle.
    Kohti kauneutta täältä harmaudesta!

    VastaaPoista
  10. Olipas kivoja kuvia, oli varmaankin ihana loma. Mun äitikultani sai kaikki omat ja "adoptoidut2 kiinanruusu-reppanat upeaan loistoon ... valitettavasti en ole perinyt sitä taitoa.
    Kiitos ihanasta meilistä ... posti tuli juuri oikeaan aikaan ... piristi mieltä tosi paljon.

    VastaaPoista
  11. Asioilla on aikansa ja paikkansa :)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, siellähän oli täysi kesä! Kiva katsella noita kuvia ja unohtaa hetkeksi, että ulkona on pimeää ja keltaiset koivunlehdet leijailevat hiljaa maahan...

    VastaaPoista
  13. Olipas siellä kaunista ja vehreää!
    Ihanan paljon kukkia.

    Ainakin omaan blogiini on tullut hirmuisesti roskakommentteja vanhoihin postauksiin - olisivat edes suomeksi että jotain ymmärtäisi.

    Toivottavasti et nyt vilustu kaiken tuon ihanan lämmön jälkeen.

    VastaaPoista
  14. Kiitos

    Sooloilija
    Soletuuli
    Isopeikko
    Maiju
    MK


    Edelleen koneeni on epätoivoisen omituinen enkä pääse kommentoimaan...kuin aivan joitakin blogeja...?

    Ihana kun silti ette ole hylänneet minua!


    *halaus kaikille*

    VastaaPoista


♥ Kiitos kommentistasi! ♥