22.8.2010

Äidit jäävät lopulta yksin

...




Muotopuoli, kolhuinen, varmasti jostakin pudonnut 
ja siksi kirpputoripöydälle hylätty kynttilälyhty sai luotamme uuden kodin. 
Iltaisin se saa huomaansa kynttilätuikun jota hoivata. 
Päivällä aurinko hivelee sen mausteisen hehkuvaa pintaa.




Otsikko on Mamani sanonta.
Sellainen haikea ja surullinen. 
Olen huomanut että se on myös totta. 
Minunkin Muruseni lähtivät maailmalle
eivätkä enää tarvitse minua.
 Se tekee mielen apeaksi. 
Tuntee itsensä tarpeettomaksi. 
Tyhjäksi ja autioksi. 
Paikallaanpolkijaksi...






Murehtijoiden, eli Crohnin tauti on iskenyt taas kyntensä lujemmin suolistooni. 
Tiedänhän minä sen, ettei se kroonisena koskaan luotani kauaksi katoa. 
Crohnlääkkeen lisäksi syömäni kortisoni turvottaa kasvot, sormet ja kehon. 
Sen taikalääkkeen pitäisi samalla auttaa myös tulehdukseen sisimmässäni, 
mutta ei se siltä nyt oikein tunnu eikä näytä...







Vuokrakotimme ulkorappujen viereen
oli eräänä päivänä ilmestynyt isoilla neonpinkinpunaisilla 
spraymaalikirjaimilla sana:
POIS.

Ensin se hätkähdytti. 
Teki mieli liiduilla kirjoittaa asfalttiin vastaukseksi:
ME OLLAAN JO MENOSSA!
Älkää nyt hoputtako!

Vuoden vuokra-aikamme lähenee loppuaan. 
Koko ajan me olemme etsineet sitä pysyväisempää asuntoa.

Huomasin pitkin asfalttipihaa muuallakin samanlaisia
tekstejä ja muitakin merkkejä. 
Etupihan vuorenkilpien (Bergenia crassifolia) penkin puolivälistä
tulee menemään uusi asfalttiparkkipihan raja. 
Vielä lähempää makuuhuoneen ikkunaa,
hipaisten jo noita rappusia... 
Mitä näitä nyt vuokralaisille viitsittäisi kertoilla?
Huomaammehan me tämän kaiken sitten yllättäin muutenkin.
Kevään pihaputkitöiden ihanaa asfalttipalavuortakin
olemme koko kesän ihailleet tässä
ihan ulkorappujemme lähistöllä.



Menossa siis ollaan.
Kauas kamalista asfaltoiduista pihoista.
Vehmaampia pihoja etsimässä. 
Hiukan vajaakuntoisena ja haikeana, 
mutta eteenpäin...
Runoihin paeten... 





...

18 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Voi, toivottavasti löydätte jostain sen pysyvämmän kodin, niin sitä toivon.

Tuo krooninen sairastaminen on ikävää kun se ei koskaan lopu ja jätä sinua. Usein mietin minäkin saanko koskaan sellaista päivää, jolloin en joutuisi ottamaan jotain lääkettä. (selkävaivani on melkein kroonistumassa). Olisi ihana elää ilman lääkkeitä, herätä aamuun, jolloin ei tarvisi ottaa mitään pillereitä.

Krisse kirjoitti...

Äidin ja Mummin yksinäisyyttä täälläkin podetaan. Lapsethan jo maailmalla olleet aikoja sitten ja lapsenlapset ilahduttavat aika ajoin..ja lähtevät pois...ja taas ..yksin..vaikkakin Kamu seurana mutta se ei ole sama.
Toivottavasti löydätte ihanan paikan kodille jostakin missä ei kivipiha ole naapurina.
Mukavaa sunnuntaita Unalle!
-Krisse-

Unelma-alli kirjoitti...

Voimia sinulle, toivottavasti tulet pian taas parempaan kuntoon.
Ja onnea oman kodin etsintään.

marjo kirjoitti...

... voimia sinne -ja iloa tähän päivään! :)

Verna kirjoitti...

Olen pahoillani sairautesi aktivoitumisesta. Samalla uskon, että se menee parempaan suuntaan. Kortisonilla on aika harmillisia sivuvaikutuksia... : (

Kynttilälyhty on aivan upea! Eikö ole ihmeellistä, miten toisen tarpeettomana hylkäämä asia voi olla toiselle aarre? : D Sain hetki sitten kuvaviestin ystävättäreltäni Tanelta. Kuvassa oli kaunis kirjava kissanpoika ja teksti: "Tällainen oli jätetty mökille".

Uskon, että Tane ja hänen miehensä Maikki adoptoivat pörriäisen. Heillä on jo ennestään kolme kissaa ja yksi mahtuu varmasti joukkoon. : )

Onnea uuden kodin etsintään! : )

Sisko kirjoitti...

Kauniit kuvat! Voimia uuden kodin etsintään, se on joskus vaikeaa. Lapset lentävät maailmalle se on äidille raskasta aikaa. Niin elämä jatkuu edelleen..

Liisa kirjoitti...

Niin totta. Polvesta polveen. Parempaa vointia, rakas blogiystävä.

Johanna kirjoitti...

Voih, toivottavasti uusi koti löytyy pian niin murhekin hellittäisi ja murehtijan tauti talttuisi. Välillä on niin vaikeaa uskoa, että valo on totta vaikka sen näkeekin ihan selvästi siinä jossain ihan lähellä. Silloin on vaan otettava kaikki rohkeus peliin ja katse tiukasti valoa kohti. Asiat aina järjestyy.

♥ Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

Onni on kun muruset selviävät :)

Hannele mummu kirjoitti...

P.S.
sitä tautia meilläkin

Anna kirjoitti...

Niin. Tuntuihan se haikealle silloin, mutta niin ne nyt vaan sitten piipahtelevat, melkein päivittäin :-)
Ja minä popsin helicobakteerin häätöä jo 3 kk..Voi, kun voisikin olla terve!
Älä säikähdä, Annan loki katosi.
Uutta pukkaa kunhan nimi selviää :-)

Tiina kirjoitti...

Haikeat sanasi osuivat niin kohdalleen tämänkin äidin sydämeen...Tytär lähti taas maailmalle,mutta poika tuli kesälomaansa viettämään muutamaksi viikoksi.
Ikävä,että sairaus taas aktiivisena,toivon että pian helpottaa.Ja ystävä kallis,tiedän,että sua jossakin odottaa se unelmiesi piha..puineen,kukkineen.Sinne sut polku joku kaunis päivä johdattaa.Haleja:)

Valokin värsyjä kirjoitti...

Toivon kovasti, että löydätte uuden asunnon, oikein sellaisen mieleisen. Pihassa paljon puita, nurmikkoa ja kukkia. Voi kurjaa, kun tauti jälleen on ärhäkkänä. Kortisonin kirot ovat kurjat, itse popsin myös moninkertaista annostusta vaihteeksi. Lähetän sinulle lämpimän, parantavan voimahalauksen ;)

Mk kirjoitti...

Eteenpäin sanoo elävän mieli.
Mammani mukaan, evakkomatkojen koulimalta, ja taisi se elämä muutenkin opettaa karulla kädellä.
Peukkuja uuden kodin löytämiselle, ja pikaista paranemista vatsalle!

satujacobsen kirjoitti...

Olet ajatuksissani pitkin päivää.Jos voisin lähettäisin parantavan enkelin ja avaimet uuteen ihanaan kotiin.

Una kirjoitti...

Sydämellisiä kiitoksia
teille kaikille ihanille:

Sooloilija
Krisse
Unelma-Alli
Marjo
Verna
Sisko
Liisa
Johanna
Hannele
Anna
Tiina
Valokki
MK
Satu


Ihan kuin ystäviä olisi piipahtanut luonani teidän sanoissanne...

*lentosuukkonen*

Tuija kirjoitti...

Niin, lapset on lainaa vaan...
Aina sitä ei muista, kun lapset on pieniä, toivoo, että he kasvavat ja kun he kasvavat tulee haikeus..itslläni on vielä kaksi poikaa kotona, ensimmäinen lähtijä oli nyt 20 vuotias tyttäreni, ja haikeaa oli...mutta onneksi ei kauas.
-Tuija-

Una kirjoitti...

Kiitos Tuija kommentista =)

Onneksi siun murunen ei lähtenyt kauaksi...
Niitä poikasiaan kun haluaisi nähdä tosiaan silloin tällöin...