Translate

16.6.2010

"Huomaavainen mökkivieras tuo herkut tullessaan"

...




"Kesämökin jääkaappi ei vedä suuria määriä ruokaa, ja siksi onkin todellinen helpotus, jos mökkivieraat osallistuvat ruokatalkoisiin. Lomanviettoa suunniteltaessa voidaan sopia yhdessä, kuka tuo mitäkin, mutta ilman suunnitelmaakin huomaavainen mökkivieras muistaa tuoda ruokapöytään oman osuutensa. Jos on epävarma siitä, mitä pitäisi viedä tuliaisiksi, jälkiruoka tai sen ainekset ovat hyvä valinta.

Kesämökin lempivieraita ovat ne, jotka osallistuvat yhteiseen puuhasteluun eli auttavat isäntäväkeä kykyjensä mukaan. Ruokapuolen hoitamisessa voi auttaa vaikkapa tuomalla tullessaan kesän parhaan jälkiruoan. Keittokirjat, ruokalehdet ja tietysti Internet auttavat jälkiruoan loihtimisessa, vaikkei vieras varsinainen jauhopeukalo olisikaan.

Jälkiruoan valintaan vaikuttaa tietenkin myös säilyvyys. Jos matka mökille on pitkä, ei kannata valita kovin helposti pilaantuvia tuotteita. Keksit säilyvät hyvin ja ovat siksi käteviä jälkiruoan raaka-aineita. Lisäksi erivärisiä keksejä käyttämällä jälkiruokiin saadaan vaihtelua.

Yksi kätevä jälkiruoka on herkkumalja, johon voi valita omat suosikkimakunsa. Voiko olla helpompaa tapaa valmistaa kesäinen jälkiruoka kuin laittaa kermarahkaa, keksejä, makeisia ja marjoja kerroksittain joko isoon tarjoilukulhoon tai pienempiin annosmaljoihin?

– Parhaat kesäiset jälkiruoat syntyvät ilman uunia, ja kesän ihanuus maistuu niissä tuoreiden marjojen muodossa. Koristeetkin on kesällä helppo löytää tuoreista yrteistä. Sitruunamelissa ja minttu ovat tuttuja jälkiruoan raikastajia, mutta rohkeammat kokeilevat tänä kesänä jälkiruokiin basilikaa, sanoo kotitalous- ja yritysneuvoja Miia Nätti.

Valkosuklaakakkua ilman uuniaMyös kakun voi valmistaa mökillä, kun varaa vähän enemmän aikaa ja painaa mieleensä kakkuohjeen, jossa ei tarvita uunia. Juustokakkutyyppisistä esimerkiksi valkosuklaakakku on tumman keksipohjan kanssa näyttävän näköinen ja hyvänmakuinen tarjottava. Tätä kakkua varten mökiltä pitäisi tosin löytyä irtopohjakakkuvuoka, mutta sen huomaavainen mökkivieras tuo tietenkin tullessaan.
– Valkosuklaakakun pohja tehdään vuokaan leivinpaperin päälle Dominon-tyyppisistä kekseistä, muutkin suklaakeksit käyvät. Päälle tulee valkosuklaasta, tuorejuustosta, valkuaisvaahdosta, kuohukermasta ja liivatteesta sekoitettu täyte, jonka makua terävöitetään sitruunamehulla, neuvoo Nätti.
Valkosuklaakakku koristellaan mintunlehdillä, suklaarouheella ja kokonaisilla vadelmilla. Kakun annetaan hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli. Vadelmista sekoitetaan myös kastike valkosuklaakakulle. Vadelmakastikkeeseen saa piristystä, kun höystää sen pienellä tilkalla vadelmalikööriä.
– Valkosuklaakakun saa helposti irti kakkuvuoasta, kun lämmittää veistä esimerkiksi lämpimällä vedellä ja irrottaa kakun reunoista sen avulla. Leivinpaperi auttaa puolestaan kakun siirtämistä tarjoiluvadille, vinkkaa Miia Nätti.

Valkosuklaakakku on varmasti jokaisen kahvipöydän suosikki. Rohkeasti kokeilemalla saattaa yllättäen huomata, että näyttävän kakun valmistaminen on helpompaa kuin voisi kuvitella!
Lisätietoja:
Miia Nätti
Kotitalous- ja yritysneuvoja
Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus
p. 040 5288610



RESEPTIT




Herkkumaljat (6-8 annosta)
2 dl kuohukermaa
2 prk (500g) maitorahkaa
1 rkl vaniljasokeria2 rkl sokeria
2 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja
100 g Carneval- tai muita värikkäitä keksejä
1 dl suklaakastiketta tai tummaa suklaata sulatettuna
1 dl Daim- tai muita suklaarakeita
Koristeluun: tuoretta minttua ja marjoja

Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokerit. Kääntele kermavaahto ja marjat rahkan joukkoon. Paloittele keksit. Kokoa jälkiruoka annosmaljoihin tai yhteen isoon maljaan kerroksittain. Lusikoi pohjalle rahkaseosta, ripottele pinnalle keksejä ja suklaarakeita. Valuta päälle suklaakastiketta. Tee toinen samanlainen kerros. Koristele tuoreilla mintunlehdillä ja marjoilla.







Valkosuklaakakku ja vadelmakastike (n. 10 annosta)
Pohja:175 g Domino-keksejä
35 g voita tai margariinia sulatettuna
Täyte:
4 liivatelehteä
1 rkl sitruuna- tai limettimehua
200 g valkoista suklaata
200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa

Kastike:
2 pussia pakastevadelmia
sokeria
(2-4 cl vadelmalikööriä)

Koristeluun: vadelmia ja valko- ja maitosuklaata rouhittuna

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjavuoka, halkaisija 22-24 cm, pohjan muotoon leikatulla leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma ja kääntele tuorejuustoseokseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon. Sekoita mukaan myös sulatettu hieman jäähtynyt suklaa sekä kuumennettuun sitruunamehuun liotetut liivatteet. Sekoita täyte nopeasti tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Tasoita pinta. Peitä vuoka ja anna hyytyä yön yli. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille.

Koristele suklaarouheilla ja vadelmilla. Soseuta vadelmat ja puserra sose siivilän läpi. Makeuta sokerilla ja halutessasi vadelmaliköörillä. Tarjoile vadelmakastike yhdessä kakun kanssa. "





Artikkeli: Oy Kraft Foods Finland Ab
Kuvat: Oy Kraft Foods Finland Ab






...