28.3.2010

Miksi en itke tänään?

...

















Painan villaisella


"Tähän voisimme laittaa
pari hammasimplanttia"
pohti hammaslääkäri
Ja minnuu helpotti
Samalla muistelin
patoumiini palasin
mikä hampaisiini iski
silloin ennen, useasti
-Ex-mieheni nyrkki.

Unta mustaa, painajaista
ei saata sisin unohtaa
Sitä etsii ihmistä
johon sokeana luottaa
Kestää ensi hyökkäyksen
Itseään ihmettelee
Sisimmässään syyttelee
-Minäkö sen aiheutin
Hänet pahoin suututin?

Iskut uudet vievät uskon
Mikään ei ole ennallaan
Kunnes viimein pakkasin
laukut ja lapset nappasin
mukaani ja katosin
Jättäen sen kaiken
Arjen uusiksi rakensin
joskus kompastellen
Helpotuksesta huokaisten

Mut vieläkään en saata
alkoholisteja katsella!
Se repii liikaa haavoja
Manaa sieluun kaikuja
joita ei tahdo muistella
"Pitää painaa villaisella
se kivun parantaa!"
sanoo vanha kansa
ja joskus, -se tehoaa.



-Una Reinman-





Laitoin tuon vanhan runoseni syystä tähän.

Kuulin tänään, että lapseni ovat nyt virallisesti puoliorpoja, jollaisia he epävirallisesti ovat ollet jo noin 17 vuotta. Niin kauan on siitä, kun keräsin kaikki kolme kainalooni, nuorimman ollessa ihan pieni vauva, ja lähdimme pois erittäin väkivaltaisen alkoholistin lähettyviltä. Jätin hänet rakkaan kumppaninsa alkoholin seuraan. Siinä seurassa hän viihtyi näin kauan. Hän oli valinnut alkoholin kumppanikseen jo vuosia ennen minuun tutustumistaan. Minä olin kuvitellut voivani parantaa hänet alkoholismista. En onnistunut. Olen itkuni itkenyt jo kauan sitten.

Tänään poliisien kiertotietä luokseni löytämä ilmoitus hänen poisnukkumisestaan ei vaikuttanut mitenkään. Vaikka olen herkkä tunneihminen, miksi en itke tänään...?








...

27 kommenttia:

Helena, Finland kirjoitti...

Aika parantaa haavat. Teit sen, mitä pitikin. Ulkopuolinen voi sääliäkin eksääsi, mutta sinun ei tarvitse...

virva kirjoitti...

Onneksi nuo ajat ovat takana,
onneksi lähdit.
Mitäpä sitä itkemään,
jos ei itketä.
Iloista alkavaa viikkoa!

Mymskä kirjoitti...

Ei itkua riitä yhdelle tapaukselle kuin rajallinen määrä. Olet itkusi itkenyt, mennyt eteen päin, miksi ottaisit askeleita taakse ja itkisit menneitä?

En osaa ja jaksa sääliä alkoholisteja, en edes usko että se on sairaus. Minusta ihmisellä on siinä kohtaa valinnan vapaus, moni valitsee viinan. Luulen, että se on helpompi valinta.

Sinä olet urhea nainen, ja nostan hattua sille, että aikoinasi lähdit tilanteesta. Se tuskin olisi miksikään muuttunut vaikka olisit jäänyt :)

Nurkkalintu kirjoitti...

Runo kosketti.

Tänään ei tarvitse olla itkun aika. Teit surutyösi itkun kera jo kauan sitten.
Lapsillasi on hyvä äiti.
((halit))

Celia kirjoitti...

Itkut on itketty loppuun kauan sitten. Onneksi se on ollutta ja mennyttä.

Pohtija kirjoitti...

Itkut on itketty. Tunteet tunnettu. Jotkut asiat tekevät mieleen kuolion. Siksi ei itketä. Eikä tunnu miltään.
Eikä tarvitsekaan - enää.

Sisko kirjoitti...

Voi miten surullista. Aika kuitenkin parantaa haavat. Koskettava runo. Olet saanut paljon kärsiä. Olet kuitenkin pärjännyt. Onneksi sulla on lapset, ne ovat sun turva ja rakkaus. Halit myös minulta <3

trina kirjoitti...

Koskettava runo.

Jokainen ihminen on lopulta vastuussa omasta elämästään ja sinulla on ollut vielä vastuulla lapsetkin. Hienoa, että olet päässyt uuteen elämään. Sinusta huokuu onni ja rakkaus elämään ja nykyisiin läheisiisi. Hienoa, että et anna vanhan menneen kietoa sinua synkkiin syvyyksiinsä.

marjaisa kirjoitti...

Menin hiljaiseksi jutustasi. Niin koettua se oli!Itke ihminen itseäsi vieläkin!

aimarii kirjoitti...

Olen sanaton, en osaa sanoa mitään. Liippaa niin likeeltä, mutta puolestasi iloitsen, että olet selviytynyt tuosta kaikesta.

Thilda kirjoitti...

Hiljaa ja kunnioittaen luen runoasi, mietin missä itse olisin jos en olisi vauvan kanssa lähtenyt silloin 19 vuotta sitten, haudassa vai mielisairaalassa... Itsekin melkein lapsi silloin, pelkäsin vuosia ihan hulluna, mutta aika parantaa, niin se tekee. Henkinen halaus täältä sinulle!

Mk kirjoitti...

Miten paljon rohkeutta lähtemiseen vaadittiinkin, hienoa että sinulla silloin sitä oli.
Ehkä juuri noiden kokemusten tähden sinulla on nyt myötäelämisen kyky.
Ja ihanat, onnelliset lapset.

Anna kirjoitti...

Rohkean teon teit aikanaan ja niin oikean.
Ei menyttä surua enää tarvi itkeä se on mennyt.
Halaan kuitenkin.

Minna-Enttirinteen Elämää kirjoitti...

Olipa koskettava kirjoitus. Joskus tielle voi osua hyvin ikäviä asioita, mutta ei niiden kanssa tarvitse koko elämää tuhlata. Sinä olet ollut rohkea ja tehnyt viisaan valinnan aikoinaan lähtiessäsi. Exäsi valinta oli viina ja hän on nyt polkunsa kulkenut. Mielestäni asia sai nyt vain sen viimeisen pisteen jota se enää oli vailla. Nauti sinä elämästäsi jonka olet itsellesi rakentanut äläkä muistele menneitä ikäviä ja suruja.Lämmin rutistus sinulle Una, olet vahva nainen.

Sooloilija (Soolis) kirjoitti...

Häntä ei pidäkään itkeä. Minun kantani väkivaltaisiin alkoholisteihin on erittäin jyrkkä. Heitä ei pysty kukaan parantamaan, elleivät halua itse parannusta.
Joku saa joskus parannuksen liittymällä johonkin lahkoon eli uskonnosta hakevat lohtua ja armahdusta, no jaa, jos se parantaa jonkun niin hyvä niin..

Onnellista Pääsiäisen odotusta teidän perheelle!

Una kirjoitti...

Kiitos kaikille teille ymmärtäväisistä kommenteista.

Nuo mun lapseni ovat olleet aina mun aarteeni, mutta minä en ollut aina todellakaan rohkea enkä hyvä yh-äiti, vaan usein ihan pelkuri ja nääntynyt väsymyksestä.

Sinisilmäinen olen aina ollut.
Menin sitten vielä sen hometalon minulle ja lapsille hankkimaan, josta syntyi uusia ongelmia.

Toivon, että lapseni selviäisivät ilman samanlaisia murheita elämässään, kuin mitä me nyt tähän mennessä yhdessä koimme.

Rita kirjoitti...

Oi, liikutuin...
Hyvä, että aikoinasi läksit. Teit lapsillesi näin myös hyvin.
Vaikka kuinka haluaisi ymmärtää ja auttaa alkoholisoitunutta ihmistä, on siinäkin rajansa. Siinä vaiheessa, kun elämä on tietyssä pisteessä pielessä, on terveemmän osapuolen viisasta irtautua.

Allu kirjoitti...

Minun läheinen sukulaiseni Suomessa on alkoholistin vaimo eikä saa lähdettyä suhteesta. Hyvä, että sinä sait.

hanne kirjoitti...

upea runo...oikeasta elämästä...
olet voimakas, rohkea nainen, äiti..
sinun taiteellisuus, herkkyytesi on varmaan saanut voimaa ja valoa noista pimeuistä surunhetkistä...

Abnormi kirjoitti...

Olet saanut käännettyä kaiken pahan voitoksi, vaikket sitä ehkä itse uskalla tunnustaa.

Miksi pitäisi itkeä vain koska kuolemaa kuuluu suomalaisessa kulttuurissa surra? Sinulla on oikeus omiin tunteisiisi eivätkä ne ole ikinä vääriä!

Valokin värsyjä kirjoitti...

Saman kokeneena, ymmärrän tunteesi oikein hyvin ja kuinka sinusta onkaan tullut omana itsenäsi, ainutlaatuinen ihminen, arvistasi huolimatta.

Una kirjoitti...

Kiitollinen lämmin ♥ halaus teille kaikille
yhdessä ja erikseen:

Helena
Virva
Mymskä
(minäkään en pidä alkoholismia sairautena...)
Nurkkalintu
Celia
Pohtija
Sisko
(onneksi oli lapset joiden suojelu
sai äidinvaistoni toimimaan)
Trina
(joskus ne raskaat painajaiset vievät kyllä yhä mukanaan)
Marjaisa
Aimarii
Thilda
(samoja ajatuksia olen tuhannesti ajatellut...
ja entä missä olisvat lapset nyt?)
MK
(Voi minä toivon, etä he ovat onnellisia...)
Anna
Minna
Sooloilija
Rita
Allu
(minäkin olin lamaantunut 6 pitkää vuotta enkä tajunnut lähteä.
Viimein se voim atuli jostakin. Lapset piti saada turvaan...)
Hanne
Abnormi
Valokin värsyjä

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Oli kauheaa tajuta monien kommenteista,
miten moni muukin on tällaista samanlaista joutunut kokemaan ja kantamaan mukanaan...

On vaikeata lähteä pois väkivaltaisesta tai narsistisesta suhteesta.
Mutta minulle irtiotto, poislähtö lapset mukanani, oli suunnaton helpotus.

Niin se oli varmasti teille muillekin saman kokeneille?

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Kaarnikka kirjoitti...

Hyvin läheltä vastaavaa seuranneena ymmärrän olotilasi. Teit oikean ratkaisun aikanaan, ja lapsesi ovat varmasti onnellisempia tänäpäivänä, kun olisivat, jos olisit jatkanut elämääsi uuvuttavassa liitossa. Ison iso nallehali, voimia ja iloa elämääsi toivon. Runosi puhuvat koetulla "elämän äänellä"

Melita kirjoitti...

Hei Una,
Minäkin aikoinaan lähdin- tosin vain yksi lapsi kainalossa, mutta suuri on niiden naisten määrä, jotka eivät lähde ja kauan jaksoit uskoa parempaan - minä kolme vuotta ja sekin on kauan.Olen usein kuullut sanottavan eron aikaan,että onneksi niillä ei ollut lapsia mutta mielestäni juuri se,että on lapsi/lapsia saa ihmisen ymmärtämään että pakko on lähteä.Toinen kummajainen on se kun kuulee että ollaan yhdessä vain lasten takia. Oikeastaan runosta ja kirjoituksesta tuli mieleen sellainen ajatus,että on se ihan hirveän väärin elää sellainen elämä ettei kukaan halua surra kun kuolet.Ensin olet viennyt "rakkailtasi " elämän vuosien ajan ja kun kuolet riistät vielä viimeisenä paskatikkinä heiltä oikeuden suruun.Se on oikeastaan todella raivostuttavaa ja vaikka ei itketä niin sinulla on täysi oikeus olla todella vihainen ja sitä kautta vapautua siitä "ei-yhtään-itketä" tunteesta.
Itse olen miettinyt enemmän kuin mitään sitä anteeksiantoa ja voidakseen kokonaan ja lopullisesti vapautua tuskasta jonka toinen on aiheuttanut täytyy antaa anteeksi.Aamen

Una kirjoitti...

Kiitos Kaarnikka & Melita


*halaus*

eilen tänään huomenna kirjoitti...

Koskettava tarina, hyvä että sinusta löytyi vahvuutta, ja hyvä, että itkusi ovat jo itketyt.

Una kirjoitti...

Kiitos Eilen tänään huomenna