Translate

9.3.2010

Fantasioita

...





Tuulikaappimme seinässä on tauluna muisto lapsuudesta. Venäläisen suklaarasian ihmeellinen fantasiakansi kultaisia omenoita kasvavine puineen, siroinen ratsuineen ja suloisine satumaisine ihmishahmoineen.

On aika merkillistä että rasia on enää tallella ja ehjänä. Ettei se eromyrskyissä ja monituisissa muutoissa kadonnut. Se on ollut niin siunattu ja suojeluksessa, ettei siihen iskeneet edes Homeisen talon rihmastotkaan pitkine myrkyllisine sormineen. Rasia on pieni ihme.

Lapseni muistavat tuon rasian olleen olemassa aina. Välillä se oli Nunnukankin aarteena, mutta tyttö antoi sen jossain vaiheessa takaisin, koska sillä ei ollut hänelle samanlaista tunnearvoa kuin minulle.

Kun täällä asunnossa otin rasian esiin muuttolaatikosta, se oli täynnä kullanväriseksi maalattuja kuivattuja tammenlehtiä. Siirsin lehdet muualle askartelutarvikkeisiin ja mallailin laatikkoa monelle eri seinälle. Taulu siitä oli selkeästi tulossa.

Minulle rasiasta tulvii yhä mieleen makumuisto kookkaista tummista venäläisistä suklaakonvehdeista ja sielun sisimmässä alkaa soida hiljaa Kalinka...

Muistan rasiaa katsomalla lapsuuden leikit Pikkusiskon kanssa kun pukeuduimme kaikkiin mahdollisiin liehuviin hameisiin, huiveihin ja rihkamahelyihin ja leijuimme tanssien lapsuudenkodin yläkerrassa tai kesällä puutarhassa omenapuiden alla, kuin seitsemän hunnun rinsessat
ja Pikkuveli oli paashipoika tai rinssi... =)





....