Translate

6.7.2009

Kukkia matkan varrelta

...

Rubus arcticus














Kalajoen rantamia kirrellessämme ihailimme runsaana kukkivaa mesimarjaa. Se muodosti paikoittain ihania mesimarjakukkapatjoja, joissa hehkuivat sen pienet sievät pinkit kukkaset.
Meillä etelämmässä tuo kukka esiintyy ihan yksittäisinä löydöksinä joissakuissa vanhemmissa metsissä. Tämä siis vain omana kokemuksenani kukasta mainittakoon. Tiede voi olla toista mieltä.

Mesimarja on ihana nimi. Katselin etunimet.net:sta, että erikoisissa luontonimissä mainittiin Mesimarja jopa etunimenä. =)




Tämä melkein 500 kilometrin välimatka lomareissukohteeseen tuntui myös siinä, että selkeästi näki omin silmin jotta kesä on etelämmässä parisen viikoa edellä. Kalajoella olivat tuomet vastikään lopettaneet kukintansa ja syreenit kukkivat siellä parhaillaan. Nyt tätä kirjoittaessani runon ja suven päivänä, saattavat olla Kalajoellakin niiden tuoksupuiden kukat hiipumassa.


Tienvarsia seuraillessa huomasi myös sen että jossakin Kokkolan seutuvilla lupiini ei vallanutkaan enää niin kovin tienpenkkoja, ja mitä pohjoisemmaksi tie vei, sitä harvemmassa lupiineja näkyi. Sain kadonneen kameran linssiin Kalajoella tosin todella tummanpunaisen lupiininkukan, mutta siitä ei nyt sitten ole kuvaa näyttää...


Anthriscus sylvestris




















Valkoinen koiranputki hehkui ja heilui tuulessa iloisen kepeän harsomaisena kuin lapsuudessa konsanaan, noilla reissumme tien penkoilla.
Koiranputkikin on kaunis kukka. =)








© UR