Translate

15.6.2009

Kansainvälisyyttä sivuten

...















Vaikka useat eivät tiedä, että Lahdessa edes on järviä, F1 boat muskeliveneet kisailivat lauantaina Vesijärvellä yhdessä satamapoukamassa. Mutta minun kamerallani ei saanut zoomattua kuvia veneistä. Tuolta lupiinien takaa häämöttää lähtö ja maali sekä jätti-screeni joka suolsi mainosten lisäksi kuvia vikkelistä veneistä.
















Poliisi- ja pelastusveneitä ja muita apujoukkoja oli kehänä kilparadan ympärillä. Aamupäivä oli aika-ajojen aikaan kamalan harmaa ja odotimme saavamme niskaamme vettä hetkellä millä hyvänsä istuessamme rantakivillä katselemassa. Tuuli oli juuri saanut kuivattua rantakivet öisen sateen jäljiltä.


















Rannalta pohjoiseen katsellessa taivas oli vielä tummempi. Taivasta vasten Ruoriniemi taloineen ja veneineen hohti kauniina kuin matkailuesitteissä.


















Veneet saivat aikaan rannoilla pientä aaltoilua ja vain sen sain hädin tuskin miun kamerallani aika-ajoista kuvattua.

















Jossain kulki isompi vene...


















Tyydyin suosiolla naisellisesti kuvailemaan jotain muuta kuin veneitä.




















Esimerkiksi lupiineja...














Ja yöllisen sateen jäännöksiä niiden lehdillä...
Pisarat ihastuttavat minua aina. =)





© UR