15.6.2009

Kansainvälisyyttä sivuten

...















Vaikka useat eivät tiedä, että Lahdessa edes on järviä, F1 boat muskeliveneet kisailivat lauantaina Vesijärvellä yhdessä satamapoukamassa. Mutta minun kamerallani ei saanut zoomattua kuvia veneistä. Tuolta lupiinien takaa häämöttää lähtö ja maali sekä jätti-screeni joka suolsi mainosten lisäksi kuvia vikkelistä veneistä.
















Poliisi- ja pelastusveneitä ja muita apujoukkoja oli kehänä kilparadan ympärillä. Aamupäivä oli aika-ajojen aikaan kamalan harmaa ja odotimme saavamme niskaamme vettä hetkellä millä hyvänsä istuessamme rantakivillä katselemassa. Tuuli oli juuri saanut kuivattua rantakivet öisen sateen jäljiltä.


















Rannalta pohjoiseen katsellessa taivas oli vielä tummempi. Taivasta vasten Ruoriniemi taloineen ja veneineen hohti kauniina kuin matkailuesitteissä.


















Veneet saivat aikaan rannoilla pientä aaltoilua ja vain sen sain hädin tuskin miun kamerallani aika-ajoista kuvattua.

















Jossain kulki isompi vene...


















Tyydyin suosiolla naisellisesti kuvailemaan jotain muuta kuin veneitä.




















Esimerkiksi lupiineja...














Ja yöllisen sateen jäännöksiä niiden lehdillä...
Pisarat ihastuttavat minua aina. =)





© UR

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ompa kauniita kuvia :)
Ja kyllä minun mielestäni nuo "naiselliset otokset" lupiineista aina muskeliveneet voittaa ;)

Obeesia kirjoitti...

Nuo yksityiskohdat kasveista ilahduttavat minua! Osaat rajata kauniisti.

Haaveilija kirjoitti...

Hanna =)

Hahaa. =)
Siinä on kyllä luonto vastaan tekniikka. =)
Mutta olen samaa mieltä.
Kuitenkin oli mukavaa istua siinä rantakivillä armaan vieressä.
Sulassa sovussa.
Mie en ole kuitenkaan mikään luontokiihkoilija, joten mielestäni tänne pallollemme mahtuu nykyaikaisia vimpaimiakin luonnollisuuden sekaan.
Hyvällä tavalla siis.
Luontoa kunnioittaen.

Jos meillä kahdella on kamera ja olemme samassa paikassa niin kumpikin ottaa hiukan erilaisia kuvia.
Mutta myös oudon saman kaltaisia kuvaotoksia.
Sellainen sekoitus on sopiva. =)





Kiitos Obeesia. =))))

Lupiinit ovat söpöisiä...
Ja niiden lehdet ovat ihania. =)

Nurkkalintu kirjoitti...

Kauniita kuvia :-)
Pisarat lehdillä aivan upea otos!

Haaveilija kirjoitti...

Kiitos Nurkkalintunen =))))

Mie olen pisaroihin erityisen ihastunut.
Harmi ettei tuolla reissulla mukanani ollut parempaa kameraa... =)