Translate

8.3.2009

Lahden kisat, media ja muisteloa

-

















Salpausselkä tarkoittanee usean, jääkauden jälkeen
syntyneen harjumuodostelman yhteisnimitystä. Yksi näistä
muodostelmista sijaitsee Lahdenkin alueella, jatkuen Hollolaan,
jopa Hämeenlinnaan ja itäpuolelle Nastolan kautta Kouvolaan jne.
(Mainitsin nuo muutamat kunnat siksi, että olen näköjään näiden
harjujen seuduilla melkein aina asustanut, tai alueet ovat muuten
liittyneet jotenkin miun elämääni. )

Toki itse Salpausselät jatkuvat koko Etelä-Suomen
poikki ja pohjoisempana Jyväskylän seudulta länteen
maassamme on vielä oma lyhyt harjumuodostelmansa.

Toimittajat ja uutistenlukijat käyttivät tuota
Salpausselkä-nimitystä kisauutisoinnissaan niin
paljon, että aloimme jo naureskellen laskemaan
kuinka monta kertaa se kuuluikaan. "xxx tuli
Salpausselällä toiseksi." "Suomi sai xx-sijan
Salpausselällä." "Salpausselällä nähtiin tänään..."























Ihan olisivat voineet käyttää suomeksi Lahti-nimitystä.
Kisojen nimi tuo tosin on. Ehkä "Lahden kisat"-nimitys
uutisoinnissa olisi tuonut negatiivisia ajatuksia ihmisten mieliin?

Se negatiivinen julkisuuskaan ei tunnu mukavalle,
varsinkin kun tällä kaupungilla ei ollut negasyiden
kanssa aikoinaan mitään tekemistä, mutta kaupungin nimi
liitettiin niihin tapahtumiin ikuisiksi ajoiksi,
kiitos median.

















Nyt sitten kaupungin nimeä ei uskalleta mainita lainkaan?
Noo, mie uskallan. Lahdessa oli harmaata perjantaina ja
lauantaina kisojen ajan. Lauantai-illan perinteinen ilotulitus
näkyi koti-ikkunoihin aika kehnosti vain valoleimahduksina
mutta paikanpäällä se oli kuulemma upea. Näin sunnuntaina
on aurinko ilahduttanut kisoja pikku pakkasessa seuraamaan
saapuneita värikkäitä ja jopa eksoottisia kisavieraita.

Radiomastot vilkuttelivat kansainvälisten kisojen kunniaksi
valojaan eri sävyissä enemmän kuin arkiviikonloppuisin.
Mäkimontussa oli rutkasti enemmän valoja ja kansaa kuin
tuossa Hanin pari vuotta sitten ottamassa, kävelylenkkimme
näkymiä kuvaavassa otoksessa on. =)

Itse en ole koskaan käynyt kisoissa. Lapsena koulujen
hiihtoloma oli ajoitettu kisojen ajalle, ja kouluissa aina
kaupattiin kisalippuja koteihin ennen kisoja ja lomaviikkoa.
Mutta eipä meillä koskaan niitä ostettu. Loppuilotulitus
sijoittui yleensä sattumoisin syntymäpäiväni kohdalle.
Isäpuoli ajoi autolla koko pesueemme jonnekin
Kärpäsenmäen seutuville ihailemaan raketteja.
Siitäkö lie jäänyt lapsenomainen ihastus ilotulituksiin...










-