30.9.2008

Kunnallisvaalit

.
.















Jokin aika sitten postin seassa tuli kunnallisvaalilappu.
Mää en ymmärrä mitään politiikasta.
Olen kiinnostunut ihan muista asioista.

Minusta se on se ihminen joka asioita ajaa eikä puolue...
Puolue on vaan sen ihmisen "jengi"
jossa se hengailee.
Ja kun he eivät osaa hengailla yhdessä
ja samassa jengissä, jengeillä pitää olla eri reviirit.
Mutta kun mää en tunne näitä ehdokkaitakaan...
Ja ne lupaukset ovat kuitenkin vaalilupauksia.

Olisi mukava tutustua johonkin ehdokkaaseen
oikeasti. Katsoa silmiin ja kysyä, mitä asioita hän aikoo
saada ajettua toisten ihmisten hyväksi. Vai onko hänellä
vain euron merkit silmissään...



Entä jos kovin monessa kunnassa sitä Aku Ankkaa
äänestetään, niin haetaanko se tänne USA:sta?
Vai kelpaako eurooppalainen kopio tuolta Pariisista?



Esimerkiksi seuraavanlaisesta vaaliehdokkaasta voisi kuntalainen olla
montaa mieltä:
Xxx XXx, Sitoutumaton
Kahden lapsen eronnut isä nyt sitoutumattomana ehdokkaana...
...vapaa päättämään asioista kaikkien kuntalaisten puolesta tasa-arvoisesti ja lasten näkökulma huomioonottaen. Jos olet kyllästynyt vanhoihin naamoihin, jos olet kyllästynyt poliitikoihin jotka vain käyttävät kuntalaisten rahoja huvimatkoihin, jos sinua ärsyttää koplaukset, sidonnaisuudet ja muut hyvävelisitoutumiset kunnallispolitiikassa, ja ennenkaikkea, jos sinunkin mielestäsi kuntatasolla voitaisiin tehdä lasten eteen enemmän. Silloin olet löytänyt oikean ehdokkaan minusta.
Jokin tuossa ei vakuuta...
Kummallekohan ne lapset jäivät tuossa erossa?
Isälle, joka ei halua sitoutua mihinkään vaiko äidille?





.

Aamu odottaa

.
















Vaikka tapahtuisi mitä
ihmiselämässä
Uusi aamu on näkyvissä
Odottamassa yön hämärässä
Vaikkei sitä tänään voikaan käsittää
silti aurinko lämmittää
surevankin kämmenselkää




-Una Reinman-



.

28.9.2008

Kaipaaville








Teille, joilla sydän on raskas, toivon lohdutusta ja voimia






Uskoa tulevaisuuteen





Halauksia





Myötätuntoisia sanoja







Läsnäoloa







Kauniita muistoja




Rakkautta 






Valoa tunnelin päähän 






Koko sydämestäni 
























Vaikka tapahtuisi mitä
ihmiselämässä
Uusi aamu on näkyvissä
Odottamassa yön hämärässä
Vaikkei sitä tänään voikaan käsittää
silti aurinko lämmittää
surevankin kämmenselkää


-Una Reinman-






-Ruusulaji on Queen Elisabeth,
Mamani puutarhasta
.




Label Kauhajoki

Kauanko suru kestää

.




















Sitä ei koskaan
etukäteen tiedä
kauanko
sielun täytyy surra

Suru tekee
sydämeen reikiä
Eikä sydän
ole enää koskaan eheä

Jokainen uusi päivä
on sille lääkettä
Huomaat reikien
olevan jo arpia

Uusi suru
avaa arpikudosta
Tekee sieluun
muutosta

Sitä ei koskaan
etukäteen tiedä
loppuuko kipu
milloinkaan

Mutta arpia
ja muistojaan
oppii kyllä varovasti
kantamaan







-Una Reinman-



21.4.2008




Suru on mustaa rautalankaa



Mulla on sua niin ikävä
kiertää sururinki sydäntä
Välillä rinki pienenee
rutistaa ja vääntää
Se pistää kärjillään
rautalangan väkäsillä
Ruostuakseen
etsii kyyneliä
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa


-Una Reinman-



.
.

Rakkauden jälkiä

.

















Rakkaudesta jää
meihin jälkiä
Silmien väritys
Askeleen keveys
Hiusten kiharuus
Otsan kaarevuus
tai hassu varvas
Hymykuoppa tai kaks
Tahi vino hammas
Hiusten heilautus
Naurunremahdus
Kaikki ovat muistoja
esivanhempien rakkaudesta



-Una Reinman-




.

27.9.2008

Muistilappu vanhemmuudesta

.














Hymyile.
Hän on osa sinua.
Kysy miten hänen päivänsä on mennyt.
Kysy onko hänellä jotain murheita tai iloja.

Kysy mitä hän haluaisi huomenna ruuaksi.
Ota hänet mukaan kokkailemaan.
Syö yhdessä hänen kanssaan.

Ei ole itsestäänselvyys, että hän on olemassa.















Halaa
häntä aina kun siihen on mahdollisuus.
Kerro kuinka paljon häntä rakastat.
Mene leikkiin ja peliin mukaan.
Tiskit ja villakoirat kyllä odottavat,
aika ei, vaan vuodet vierivät.

Anna hänelle tehtäväksi
hänen kokonsa mukaisia vastuualueita.
Muista kiittää häntä.
Kannusta kun siihen on tarvetta.















Kieltokin
on rakkautta, kun kielto on paikallaan.
Nukkuminen on tärkeää.
Nukkuessa kasvaa ja vahvistuu.

Älä katkaise sidettä esivanhempiin.

Kaikkien ei tarvitse olla täydellisiä.
Erilaisuus on persoonallista.
Maailma on täynnä erilaisia persoonia.















Kerro
että hän on rakas,
vaikka hänellä olisi joitain puutteita.
Ihan jokaisella on omat puutteensa.
Toisilla ne ovat enemmän esillä,
toisilla hieman piilossa.

Kerro, että hän kelpaa sellaisenaan.

Muista rakastaa ja sanoa se.
Se ei ole vaikea sana sanoa.

Älä unohda häntä lapsena
niin hänkään ei unohda sinua aikuisena.
Älä unohda hyvästellä erotessa.


-U.R.-
























PS: Tämä on siis kirjoitettu itselleni
mutta aivan kaikki muistilapun asiat
eivät ole olleet omassa vallassani ja
päätettävissäni..
.

5 keltaista ruusua

Ruusulaji on Peace-ruusu
Mamani puutarhasta.

.

Syyssonaattia

.




















Maman puutarhan kauniita yksityiskohtia.
Tänään pitäisi tehdä pakastimeen omenatuoremehua.















Syksy on käsinkosketeltavaa.
Kirpeästi pureskeltavaa.















Se vie lehdet pois.
Rapistellen niitä kuin sateena
pitkin maanpintaa.
















Se värittää maailman uudella tavalla.
Silti minä näin kesästä unta.










.

25.9.2008

Kun sininen pakenee

.

Keltaisten lehtien sanotaan leikillisesti
syntyvän siten, että sininen väri pakenee
taivaalle puiden lehdistä, tehden taivaan
syksyllä entistä heleämmän siniseksi.

Lehtiin jää jäljelle vain keltainen, koska
sinisestä ja keltaisestahan tulee yhdessä vihreää...
















Kuinka punainen ruska sitten selittyy, en tiedä.
Kerro sinä.














Kaupunki hehkuu syysauringossa.
Harmi että tämä hetkinen...














...kestää vain vähän aikaa.
Pienen silmänräpäyksen.








.

Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään

.
















Mama-äitini, jolla on tänään syntymäpäivä,
(hän vietti sen syöpäsairaan ystävättärensä luona)
sanoi eilen jutellessamme;
-Kaikkein tärkeintä maailmassa,
on kuulla rakkaansa sanomana:
Minä rakastan sinua.
Ja kaikkein kauheinta mitä
ihmiselle voi tapahtua, on joutua
katsomaan kuollutta lastaan...




**********************************

Media on rauhoittavan eleen sijaan
ottanut pelottelevan, suorastaan
hypnoottisen jankkaavan asenteen.

Se luo uhkakuvia tulevaisuudesta.

Kaikkea ei olisi tarvinut,
eikä edelleenkään tarvitsisi julkaista.
Tieto/huhu lisää tuskaa. Se pelottaa.
Varsinkin pienet lapset tulisi suojella liialta tietotulvalta.

Nyt pitäisi keskittyä sensaatioiden ja
levikkimyynnin sijaan siihen, miten tästä eteenpäin.
Siihen, ettei näin koskaan enää tapahtuisi.
Siihen, miten kaikkia särkyneitä sieluja autettaisi.
Tragedioiden kohteeksi joutuneita tuettaisi.
Huomioitaisi apua tarvitsevat. Ajoissa.



**********************************


Kaikki he, joita tämä järkyttävä tapaus koskettaa läheisesti
varmasti kammoksuvat uutisia ja keltaisia lööppejä.
-Haastatteluja ja kuvia vainoavista toimittajista puhumattakaan.

He joutuvat yhä uudelleen elämään sen kaiken kauheuden. =(
He tarvitsevat nyt tuskaansa apua, lohtua, pyyteetöntä kuuntelijaa, ja ammattiauttajaa, vielä kauan aikaa.

Kuten edellisenkin tapauksen kokeneet, jotka niin ikään nyt
joutuivat uudelleen kokemaan kaiken kauhunsa kuin takaumana...



**********************************




Kaikki,
mutta erityisesti koululaiset ja opiskelijat koko maassa tarvitsevat tietoa
ja varmuutta siitä, että maamme pystyy takaamaan heille turvan heidän joka ikisenä koulu- ja opiskelupäivänään.

Tarvitaan viisaita päitä yhteen palauttamaan tulevaisuus turvalliseksi.

Normaaliksi.





Pystyykö maamme siihen?





.

Salaisuus joka jäi kertomatta

.



Runotorstaissa & Valokuvatorstaissa
aiheena salaisuus, joka jäi kertomatta...























Salaa toivon



Aamulla leikkasin
hiuksensa lyhyiksi
Helposti pestäviksi
Pyörteet
kiharat
tyngiksi

En uskaltanut hirveästi
halata
Poikaani
pitkäksi kasvanutta
Armeijaan lähtevää
Totista
Etteivät omat silmäni
oisi paitaansa kastaneet

Toivoin vaan
Salaa
Että palattuaan
hän ei sitä valoisaa
hymyään kadottaisi





-una reinman-

7.7.2008






.

24.9.2008

Silittäisitkö nyt?

.






















Katsoin peilistä
ja ihan totta
miun poskillani on nukkaa
Sitä jota sanoit
tahtovasi silittää
Silittäisitkö nyt sitä
Halaisit suureen syliisi
Maailmalta piilottaisit
Nyt
Kun itkettää





-una reinman-








Sururuno

Niin monta kipeää sydäntä

.



















Sen ajan kun nukuin, tuli ei palanut.
Näin unta, ja olin siinä taas muualla.
Heräsin ja heti muistin...
Nyt kynttilä palaa taas.
Läikehtivin sydämin.


Kunpa media ei mässäilisi...




Miusta ei olisi koskaan tullut
hoitoalan ihmistä.
Olisin kantanut murheitaan
aina mukanani.
Surrut kanssaan.
Omien murheideni lisäksi.
Sydän kipeänä.

Enkä nytkään voi olla tuntematta
kollektiivista suurta surua.
Sattuu kun ajattelee
sitä valtavaa kipua ja tuskaa...

Syvälle sydämeen sattuu,
eikä tässä osaa ajatella mitään muuta.

En osaa edes kirjoittaa mitään enempää.
Ei löydy sanoja...
Suuri möykky on vatsassa.


Olen niin pahoillani...
Otan osaa tuskaan.




**********************


Kirjoitin tämän viime marraskuussa:

Ehkä



Ehkä vuoden päästä
itkettää vähemmän
Muistat enemmän
kaikkia kauniita
ajatuksia
Hänestä

Sydäntä
ei niin tuskaisesti purista
Jokainen sana
ei niin tikarin lailla satuta

Kuvaansa
saatat jo katsella
Varovasti hymyillä
Ajatella häntä
Lämmöllä

Aivan
kuin hän olisi yhä tässä
Lähellä
Hymyilemässä
Käsi sun olkapäällä




-una reinman-






Sururuno

23.9.2008

Muutenkin blue

.


On järkyttävää kun lapsi laittaa
oppilaitoksesta tekstiviestin, olenko
kuullut uudesta kouluampujasta...
Äkkiä kaikki linkit auki ja tarkistus
pala kurkussa.
Miksi taas?
Voi miksi?

Kävi hirveämmin kuin kukaan koskaan osasi kuvitella...
Mihin maailma on menossa?
Miten saamme pidettyä rakkaamme turvassa?










Henkistä tukea
Lasten- ja nuorten päivystävä puhelin

Blue Rose

.















Sininen ruusukuvani on paraikaa Today's flowers-
sivulla kolmen muun kukkakuvani kera.
Moni kommentoi, että on kyllä kuullut sinisistä
ruusuista, muttei ole koskaan nähnyt oikeasti
sellaisia. =) Tai että onko ruusuni ihan oikea?
Vai kenties käsitelty photo shopilla, tms.?
On se. Ihan aito sininen ruusu.
Miihkalin ja Nunnukan kevätjuhlissaan saama.
Molemmilla oli oma siniruusunsa, mutta vain
toista mie kuvasin.

Muttei se ei ole sillä lailla aito, että niitä voisi
poimia puutarhasta koriinsa kuin kukkaistyttö.
Äläkä laita samaan maljakkoon sen kanssa
missään tapauksessa valkoisia kukkia. Paitsi
jos haluat niidenkin muuttuvan sinisiksi... ;D



Apteekissa on myytävänä, niin kuin muistatte,
elintarvikevärejä joilla voi värjätä vaikkapa
(omaa marmeladia), marsipaania tai sokerikuorrutusta.=)

Samoin siellä myydään mm sinistä elintarvikeväriliuosta
johon valkoiset kukat laitetaan vähintään yöksi.
-Jos haluat vaaleamman sinisen ruusun,
laita liuokseen myös vettä.
-Jos taas tahdot vielä tummemman ruusun,
lisää värinesteeseen mustetta.

Samaa menetelmää voit käyttää vaikkapa hortensiaan,
valkoisiin neilikoihin, valkoisiin liljoihin, harsokukkiin yms
valkoisiin kukkiin, sinisen lisäksi myös muun värisillä
apteekin elintarvikeväriliuoksilla. =)





Label: Kuinka kukkia värjätään?


.

Puhelua ystävälle

.




















Siitä on niin pitkä aika,
kun viimeksi tavattiin,
soiteltiin tai oikein kunnolla juteltiin!
Mitä sulle kuuluu?
Ai että sää luet blogiani?
Tiedät kuulumiseni?

Mutta mää en tiedä susta mitään.
Kerro siis jotain itsestäsi.
Ihan mitä vain!
No, vaikka, oletko ollut terveenä?
Miten töissä menee?
Onko mitään uutta tapahtunut?
Tai tulevaisuudensuunnitelmia?
Koska nähtäisiin oikein kunnolla?

Häh, mulla niin paljon uusia ystäviä?
No en ole unohtanut teitä vanhojakaan.
Tai siis et sää mikään vanha ole,
kyl sää tiedät mitä tarkoitan. =)

Muista, että sääkin mahdut aina mun
sydämeeni. Jos sulla vaan itselläsi
on enää aikaa mulle...

Ihan oikeesti!








.

Kaunis yllätys

.
















Monilahjakkuus Savisuti ilahdutti upealla
kortillaan jonka taiteilija hän itse on, sekä
erilaisilla teemerkeillä, muutama päivä sitten
postaamani tee-jutun ideoimana. =)
Kiitos Savisuti. =)

Kaikki teepussukat olivat miulle uutuuksia. =)
Tee tosiaan tekee vatsalle paremman olon
kuin kahvi. Mutta alitajuisesti vaan siihen
kahviin vieläkin tarttuu... =)
Ainakin muutama kuppi kahvia pitää saada
päivässä, ettei ala päätä särkeä.

Paha tapa? =)





.

22.9.2008

Lehdet rapisevat jaloissa

.














Tänään puistossa
lehdet rapisivat jaloissa.
Haikeaa ja kaunista.
Ihastelin syksyn värejä.
Samalla oli jo kesää ikävä.














Kesä mennä vilisi taas niin nopeasti ohi.
Vuosi vuodelta se juoksee nopeammin.
Onko maapallo nopeuttanut kulkuaan?
Hitaampi ei ehdi lainkaan mukaan.













Jokaista ruusunmarjaa
oli jokin pieni suu maistanut.
Syksyherkuksi luullut.
Kesken syöntistä jättänyt.


Osa maailmasta pitää kii
kesäpuvustaan.
Vihreistä lehdistään.
Viimeiseen asti.
Osa on jo luovuttanut.













Osa on antanut vain palan
itsestään ja sinnittelee yhä
kauneutensa lämmittäminä.
Hetken...






.

Päivä on kukonaskeleen lyhyempi

.

Schlumbergera














Ensi yöstä alkaen on päivä - mummoni vanhan
sanonnan mukaan - kukonaskelta lyhyempi.
Pimeys saa taas vallan.
On syyspäiväntasaus.
Mutta ei se meitä kynttilänvalon rakastajia
haittaa. Antaa iltojen pimetä. Meillä on valoa.
Sitä on jopa sieluissamme. =)








Niin, voi sen tietty kirjoittaa kukon askelkin.
Muttei soo sit enää sama asia. ;D



.

Today's Flowers

.


Today's Flowers























Rose is a rose is a rose is a rose.
And a pink waterlily. =)

My Mother's rose's.
My own different rose's...









Ps: Noista neljästä isosta kuvasta teetin postikortteja...

21.9.2008

Nepäs pompsahtivat

.


Kapealla kujalla, pienessä puodissa myytiin erilaisia
leivonnaisia joita jäimme Mamani kanssa katselemaan
puodin ikkunanlasin taakse, ihan vain ihaillaksemme.
Miesmyyjä astui valkoinen esiliina vyötäisillään ulos
puodin ovesta ja kysyi:
-Finlandese?
-Si, si, finlandese, vastasimme nyökytellen.
-Ah!
Ja samassa mies näytti nappaavan huuliltaan
sormillaan suukkoja, ja osoitti kaikkia leivonnaisia,
elehtien kuinka kaikki Finlandeset rakastavat kaikkia
hänen herkkujaan. Varmaan täysin totta. =)
Niinpä mekin valitsimme kaksi ihanaa
banaanileivosta mukaamme ja mies kääri ne
hellästi ohueen valkoiseen rapisevaan paperiin.

Aamiaismajoitushotellin tyyliin sopien päätimme
että syömme leivokset aamulla kahvin kera, jonka
hakisin tarjottimella alakerran reseptionista huoneeseemme.
Olisi vaihtelua rapean jättisämpylän lisukkeeksi.
Kaloreille emme tuhlanneet ajatustakaan. =)

Mutta yöllä nukkuessamme mustat isot muurahaiset
päättivät toisin, löytäen herkkumme. Aamulla niiden leveä
jono kulki parvekkeelta huoneen lattialistaa seuraten suoraan
pöydän jalkaa pitkin pöydän päälle, jossa herkut olivat
olleet yön yli paketissaan.

Minä heräsin ensimmäisenä aamulla ja kiljaisin Maman
hereille, kun säpsähdin outoa mustaa virtaa, joka kulki
lakkaamatta oven ja pöydän väliä. Mamani meinasi saada
sydänkohtauksen pelästyttyään kiljumistani.

Paperipakettia varovasti avatessamme havaitsimme,
banaanileivosten suorastaan kuhisevan muurahaisia.
Mama otti paketin, avasi parvekkeen oven ja niinpä
pompsahtivat leivokset paketissaan jonnekin kauas
bougainvilleakujalle. Toivottavasti eivät osuneet
kehenkään... =)

Yritimme suihkuttaa hiuslakalla muurahaisia, mutta
ne jatkoivat sotilaallista marssiaan kuin käskyn saaneena
ja näyttivät etsivän niitä banaanileivoksia aina vaan
uudestaan sieltä pöydän päältä. Kukaan ei ollut antanut
niille käskyä perääntyä...

Siivooja siivosi poissaollessamme pois sekä hiuslakkaan
tuupertuneet, että vielä hoipertaen vaeltavat muurahaiset.
Hän pesi jollain kloriitin hajuisella huoneen lattian.
Eikä huoneessa loppulomalla näkynyt enää yhtään ötökkää.
Jätimme siivoojalle sitten ylimääräisestä vaivannäöstä
tippiä huoneeseemme. Eikä muuten ostettu enää leivoksia...










Pakinaperjantaihin...

20.9.2008

Taikapäivä

.














Sen lisäksi, että tänään oli mukavan aurinkoinen
ja sateeton syyspäivä, näin blogiystävän. =)
Kaunis Juulia saapui söpön tyttärensä kanssa
kylähän ja toivat ihan mahdottomasti tuliaisia!
Mie sain ihanan punaisen Taika-mukin ja
Nunnukka ikioman valkoisen Taikan. Oiiii! =D
Ja ihanat, just miunväriset kynttilälyhdyt kaksin kappalein!
Juulia sanoi, jotta ovat nekin niinkos äidille ja tyttärelle.
Ja tuo kaikki oli silmiähivelevän hienostuneesti
pakattu huolellisesti ihanaan Iittalan lahjarasiaan...
Voi kiitos, kiitos, kiitos Juulia, vielä muustakin! =D
Minulla ei ollut muuta heille antaa kuin Juha Tapion uusin cd
ja tyttärelleen pari Nunnukan vanhaa heppakirjaa...


Aika hujahti rupatellessa ja hiukan kaupungillakin,
kunnes Juulia tarjosi miulle ja tyttärelleen kahvila-
aterian sekä hauskan hetken Kung Fu Pandan parissa.
Siitä on hirmu kauan kun olen viimeksi elokuvissa
istunut. =) Taisi olla Kaksipäisen kotkan varjo miun
edellinen leffakatseluni elokuvateatterissa.
Kiitos ihan hirmusti tästä päivästä! Mutta hei,
meille SAA tulla ihan ilman tuliaisiakin! =)
Mie lupasin tehdä vastavierailun pääkaupunki-
seudulle sitten joulukauden avauksen aikoihin. =)












Miihkali otti paljon kuvia ensiharjoituskerrallaan
ajaneista veljeksistä ja hyvin oli auto kulkenut.
Ja niinkus näkyy, sponsoreiden nimille oisi vielä
paljon tilaa... =)













Poika ehti kokeilla uutta kameraa ja ottaa taikakuvia
odotellessaan tienvarressa valkoista Sumppia. =)
Hyvin toimivat, molemmat kamerat. Sekä auto. =)



Edit:
Tähän mennessä olen tavannut jo viisi
blogiystävää, ellen väärin muista:
Cistan, Miss Tiin, Tarjuskan, Savisudin ja nyt Juulian.
Olette kaikki ihania!






Edit 27.9.2008:
Sunbeam ajoi ensi ralliaan kokonaista kaksi kierrosta.
Hiukan on fiksaamista vielä, mutta niinhän kaikissa
urheiluautoissa on, jatkuvasti. =)



.

Kaikille kaipaaville

.



Tämä on jotain niin kaunista,
että sieluun ihan sattuu...


Kappaleen sanat ovat Sinikka Svärdin käsialaa.
Hän kertoo Johanna Kurkelan www-sivuilla,
että sanat ovat syntyneet hänen rakkaan
mummonsa kuoleman jälkeen suuressa ikävässä.

Sävel ja sovitus ovat Tomi Aholaisen käsialaa.
Hän kertoo säveltäneensä kappaleen
vuoden 2004 joululomansa tunnelmissa.
"Juurrun tähän ikävään muistuttaa
itseäni heistä, jotka luonto päätti ottaa meiltä pois
tapaninpäivän tapahtumien johdosta."

Ja me kuulemme Johannan laulaessa
jotain hivenen itämaista,
suuren suurta kaipausta,
Jotain sykähdyttävää,
kukin omalla tahollamme,
kuka ketäkin kaivaten...




.

19.9.2008

Slurps...

.
Jokaisessa naisessa asuu pieni naisellinen Lady...



















Yleensä kuljen näyteikkunoiden ohi niihin katselematta, koska tiedän, ettei minulla ole mihinkään varaa. Nyt kuitenkin satuin syrjäsilmällä havaitsemaan nuo ihanuudet kenkäkaupan ikkunassa. Hetken saapikkaille lasin takaa hymyiltyäni menin ja kysyin kaupasta, saanko kuvata noita saapikkaita. (Yleensä niitä varmaan halutaan sovittaa tjsp...;D ) Sain kuvausluvan ja palasin ulos kiskomaan kameraa esille. Ja sain kuvan. Huoh. Upeat. Niiden kanssa vaalea jakkupuku ja saapikkaiden värinen olkalaukku. Lääh...
Siis jonkun päälle. Ei mitenkään välttämättä miulle. Kaikkea kaunista voi aina ihailla. Sitä ei tarvitse itse omistaa. =)


Pyyhkikäämme kuola ja palatkaamme maan pinnalle. Miun kaupunkiasiani oli mennä vaan postiin ja hakea Miihkalille armeijakamera. Kuvataikuriparka ei kestä enää yhtään kauempaa armeijassa ilman kameraa. =) Hän tilasi postitse sellaisen näppärän taskuun mahtuvan kameran jotta saisi kuvattua kaikkea mahdollista. Miihkali on niin loistava kuvaaja...
Tietty armeijakamerakin on pikseleiltään miun synttärilahjakameraani suurempi, jota muuten Nunnukkakaan ei huoli enää edes kouluunsa kameraksi kuvaustunneille. ;p
Miehän kuulema en tarvi kuin kukkienkuvauskameran. ;D

Huomenna meitä molempia, mua (ja kukkienkuvauskameraa)
tai sitten lainakameraa ja Miihkalia omine kameroineen oisi tarvittu kuvaamaan Hanin ja hänen veljensä ralliauton startatessa ensi kertaa matkaan harjoitusten merkeissä. Harmittavasti teamin sivuston ylläpitäjä (joku - kröhöm - insinööri! =))
on unohtanut päivittää kuvia autoprojektista, joka ei tosiaankaan ole enää aikoihin ollut noin alkuvaiheessa. =) Mutta Miihkali menee yksinään kuvaamaan autoa ja ralliveljeksiä, koska miepäs tapaan puolestani yhden blogitutun. =)



.

Naiivi toive

.



Acer platanoides



















Kunpa maailma pysyisikin näin värikylläisenä
eikä saapuisi lainkaan harmaata ajanjaksoa,
jolloin rätkii räntää ja kengät kastuu
ja missään ei näy mitään väriä eikä järkeä
ja tekee mieli tilata liian kallis matka
velaksi kauas lämpöiseen maahan
kuukaudeksi tai kahdeksi!

(Pakko hengittää välillä näin
pitkän lauseen jälkeen! Kokeile
vaikka lukea toi ääneen! =) )

Pysyisivät edes puiden lehdet erivärisinä
ja peittyisivät sitten kiltisti
pariksi kuukaudeksi lumen alle,
oikeaan talveen.
Kunnes kevät ne herättelisi
uuteen kukoistukseen.

Eiksniin?








.

18.9.2008

Puhtipäivä

.
Näkymä edellisen kodin ikkunasta...
















Ikkunoiden pesu ei ollutkaan yksinkertaista.
Ne ovat isot ja aikas lahot... Pelotti että joka uloin
ikkuna hajoaa kun sain ne auki. Ne oli vaikea
avata ja vaikea pestä jo kokonsakin vuoksi.
Ei siinä tiennyt, miten olisi pitänyt esim kiinni
ikkunasta lastalla niitä kuivatessaan.
-Kaverin oisin tarvinut siihen puuhaan...

Yritin laittaa ikkunatiivistettä. Sillä seurauksella
etteivät ikkunat sitten enää suvainneet
mennä kiinni lainkaan! Aikani tuskailin, työnsin
ja väänsin ikkunoita ja opin kiroilemaankin
samalla, mutta ikkunat eivät menneet kiinni.
Suuri osa huolella laittamistani tiivisteistä piti
repiä irti. Harmitti...

Se tiivisteiden paikka oli ikkunakohtainen.
Joka ikkuna käyttäytyi eri tavalla. Tosin
joka ikkuna oikutteli avaamisessa ja sulkemisessa.
En HALUA enää KOSKAAN pestä noita ikkunoita!

Vaihdoin verhot talvisemmiksi ja sain pohkeet
helliksi. Se olisi ollut jonkun pidemmän immeisen
hommaa. =) Verhoja joutui kääntämään kaksin-
kerroin ripustaessani niitä verhonipseille,
sillä en halua leikata niitä lyhemmiksi, jos ne
joskus taas roikkuisivat jossain muussa ikkunassa.
Nyt värit huoneissa ovat enemmän omaa itseä.
Muuttaessamme tänne, annoin Miihkalin ripustaa
jotkut vaan verhot joka ikkunaan...
Kai olin niin suruissani, kun tänne jouduttiin.
Näkymä ikkunoista kun ei ole enää kuvanlainen...
Vaikka yritinkin iloita isoista ikkunapenkeistä
ja irvistelevästä laminaattilattiasta...

En ollut tähän asti kiinnittänytkään huomiota
siihen, ettei tämä kämppä edes näyttänyt kodilta.
Tänään vasta järjestelin esineitä piiloistaan
joillekin paikoille, ripustin pari taulua seinälle
ja ne verhot... Ne tekivät jo paljon.
Ja puhtaat ikkunat.

Vielä on jäljellä parvekelasit, mutta pesen
ne jonakin viikonloppuna, kun on vähemmän
ihmisiä kadulla. =)
Vaikka emme korkealla asukaan, niin silti
hieman huippasi pestä ikkunoita, saati
sitten parvekelaseja.
Nyt pitäis olla sellai messuilla esitelty ihme-
vesi-imuri
, jolla voisi pestä lattiat, matot,
huonekalut (kirjoitin ensin huonelakut)
ja IKKUNAT! =)
Ei tarvisi muuta, kuin seisoa partsin lattialla ja
pitkällä teleskooppivarrella varustettu imuri
höyryttäisi ja kuivaisi parvekelasit... Ah.

Se hauska imurikauppias muuten hiljattain soitti
miulle ja kyseli jokos ostaisin imurin. (Jäi nimi
ja numero tarjouslehtiseen.) Sanoin yhä
odottavani sitä lottovoittoa. Ja samassa hän
sanoi muistavansakin kuka mie olinkaan. =)
Kai mää messuilla hölisin itseni lähtemättömästi
miesparan muistiin. =D

Imuroin, pesin lattiat, ja tiskit ja itseni.
Puin villasukat ja muuta lämmintä päälleni.
Tuikkukynttilä palaa punaisessa kupissaan
ikkunalla. Nyt tuntuu enemmän kodilta.
Ihan hiukan...
Jospa sen fiiliksen saa aikaan tuo tunne, että
on tehnyt tämän kämpän vuoksi jotakin?



edit: Saakohan tuon mainonnasta provikkaa?
Nyt se on tässä postauksessa jo kaksi kertaa! ;D


Ps:
Kiitos Sukulaissielulle kauniista postikortista!
Postiljooni kolautti sen postiluukusta kesken
ikkunanpesun. =)

Kiitos myös O:lle eilisestä lämpimästä viestistä. =)





.

Helppoa

.


Valokuvatorstaissa sekä Runotorstaissa
oli haastesanana helppo.























Näin jälkikäteen
voin tunnustaa

Ei se ollut helppoa

Piti aloittaa
niin monta kertaa

Alusta








-Una Reinman-

17.9.2008

Viikonloppukokki

.

Kokkausintokin lopahtaa kun ei oo porukkaa jolle kokata.
Nyt ostan vain illaksi tytölle valmisaterian ja itselle purkin
salaattia ja yhteisesti jogurttia. Tytär saa sentäs koulussaan
kunnon lounaan.

Yksinäni syön vaikka paketin popsi-nakkeja lounaaksi.
Suoraan paketista. Kylminä. =) Tai keitän vettä ja lisään sen
kauraryynien joukkoon lautaselle ja yksi ateria on valmis.
Varsinainen gormeekukki, eikun gurmeekokki...
Viikonloppuina yritän aina ryhdistäytyä kun
sotilaspoika saapuu kotilomille.





PS: On se vähän rahakysymyskin...



.



.

Yksikätisen haamun opisto

.














Kävelen usein ohi tästä. Ihailen talon profiilia, kaari-ikkunoita, pääsisäänkäyntiä ja muistelen aulan kaunista kirkkomaista holvia. Päätin kurkistaa, mitä faktatietoja löytäisin vanhasta opiskelupaikastani, Lahden kansanopistosta, ja löytyihän sitä, sivun alalaidassa olevaa lähdettä mukaellen:

"Ensimäisen maailmansodan aikoihin 1915-1916 kansanopiston juhlasali toimi venäläisten sotilassairaalana, mutta opetus jatkui luokkatiloissa normaalisti.

Vuonna 1918 samainen juhlasali ja muutama luokkahuonekin otettiin puolestaan punakaartin sairaalatiloiksi. Tuohon aikaan miesopiskelijat kukin valitsivat oman puolensa sodasta ja sairaalakäyttöön jäi oppilaiden vähetessä myös suuri keittiö ja muutama huone opettajilta.
19.4.1918 kansanopisto joutui saksalaisten haltuun ja seuraukset olivat murheellliset...

21.4 1918 rakennukseen osui 14 tykinammusta ja suuri määrä kiväärinkuulia. 1.5.1918 potilaat siirrettiin lähistölle perustettuun sotavankisairaalaan.
Sen jälkeen saksalaiset (jälleen) valloittivat opiston tilat kuudeksi viikoksi. Opistolla toimi myös valtionrikosoikeuden osastoja saman vuoden lokakuun loppuun asti.
Anelma Vuorio kirjassaan Kukaton morsian kertoo, että tilat olivat hirveässä kunnossa kansalaissodan tapahtumien jäljiltä. "






















"Seuraava sota toi 13.10.1939 opiskelijoiden sijaan opiston tiloihin 1500 reserviläistä upseereineen. Heidän läsnäolonsa jäi kuitenkin lyhyeksi sillä opisto sijaitsi lähellä rautatie- ja radioasemaa, joita usein pommitettiin, joten joukkio hylkäsi paikan.
Opisto jäi puolustusvoimien käyttöön ja hetken ajan toiminta oli lähinnä jälkien korjaamista. Kunnes uudet sotilaat marssivat taloon.

Aivan vähän aikaa talo toimi jälleen opetuskäytössäkin, muuttuen jälleen sairaalaksi vuonna 1940 ja opettajat sanottiin irti.
Sitkeät opettajat opettivat kuitenkin oppilaitaan muualle sijoitetuissa toimipisteissä, sodasta huolimatta 1940-1941."




















"Kansanopistossa hoidettiin väliaikaissairaalatiloissa kymmeniä tuhansia potilaita. Tosin toimintakertomuksissa manattiin hissin puutetta, tilojen ahtautta ja sokkeloisuutta."

Ne samat pulmat siellä talossa olivat vielä 1997-1998 jolloin itse olen yhden lukuvuoden ajan käynyt tuota oppilaitosta. Tiloissa on edelleen huonemajoitusta pitkänmatkan oppilaille. Kesäaikaan majoitustilat toimivat hostellina.

Sinänsä mukavat opettajat kertoivat kummitusjuttuja korkeasta tornihuoneesta. Siellä kuulemma kummittelee yksikätinen lääkäri sotien ajoilta.
Se oli pelotellut monia oppilaita vuosien aikana. Kukaan meidän luokkamme oppilaista ei ollut kuitenkaan nähnyt valittaen vaeltavaa hahmoa.

-Olisi pitänyt itse yöpyä siellä joskus. Miehän olen niin herkkä...
-Liiankin herkkä.



Lahden kansanopiston ulkoseinän
ajatuksia herättävä kyltti.

























Kansanopisto kuvattuna läheisen Kaupunginsairaalan
Betonikukkien koristamalta pääoven aukealta.
Noiden yläkerran kauniiden kaari-ikkunoiden takana
on istuttu monet oppitunnit.
Usein katsellen ulos ikkunasta... =)

Ei meille oppilaille näin selkeästi tämän talon sotia hipovaa
historiaa kerrottu. (Eikä miulla ollut silloin vielä nettiä. )
Ei tiedetty juhlasalissa joulujuhlaa viettäessämme, että
siellä on maannut aikanaan tuhansia sotien runtelemia
tuskissaan... Vain siitä yhdestä haamusta meille kerrottiin,
vaikka heitä meni siellä niin monia...




PS:
Kansanopiston nimitys näkyy
olevan eri lähteissä
milloin isolla, milloin pienellä alkukirjaimella.
Itse sain aikanaan miinuksia siitä(kin) että kirjoitin
seminaarityöni kanteen isolla Lahden Kansanopisto.

PS:
Ylimmän kuvan pyöreä ikkuna kätkee sisäänsä
äänitys-studion. =)

PS3:
Kaikki muut kuvat voi klikata isoiksi paitsi ei seinälaattaa...







Lähteistä kiitokset: Arno Forsiukselle
Arno Forsius: Lahden Kansanopisto sotien jaloissa
vuosina 1915–1918 ja 1939–1946