29.2.2008

Kuumetta ja kurkkurakkuloita

.


















En tietääkseni palelluttanut itseäni
kun yks päivä Hanin kanssa kuvasimme noita
tienvarren huisin korkeita jäätiköitä.
Mutta nyt on flunssa päällä ja kurkku kipeä.
Taisi tarttua jälkikasvustani...














Siksi en jaksa näitäkään
pahemmin esitellä...
Mutta Hani ajoi kilometritolkulla
että löytyi nuo muhkeat jääputoukset.
Ihan siksi, että mie halusin kuvia
jääputouksista. Kiits Hani! =)




















Kuvat kertokoon kylmää tarinaansa.
Täällä on siis talvi ihan oikeasti.

Minä vetäydyn peiton alle
potemaan flunssaani...
Yöpöydällä on lukemista, suklaata,
hunajateetä ja jalassa on Mamin tekemät villasukat.

Kukahan antaisi niitä parantavia
suukkoja...?
Ei kai kukaan
kun tää on niin tarttuvaa.

Vietän tässä samalla sit viikonloppuna
syntymäpäivää. Lepäillen ja niistäen.
Juotavaa hörppien
ja torkkuen, kuin jänönen...




Edit:
Ajattelen ihmisen ohutta sidettä elämään.
Ajattelen lämpimästi suosikkinäyttelijääni.
Otan osaa.
Palelen...












.

Otus-uni

.

Viime yönä näin unta, jossa niin ikään oli yö.
Jokin, luulin unessa, että orava, mellasti parvekkeellani.
Menin pimeässä kuiskimaan että mitäs täällä riehutaan ja se otus sujahti raollaan olevasta ovesta sisään asuntoon.
Yritin ensin pimeässä etsiä mihin se meni, mutten nähnyt sitä.
Se oli hipihiljaa jossain, enkä unessa jaksanut sytyttää valoja.
Jätin parvekkeen oven raolleen ja menin uudelleen sänkyyni
ajatellen, että se pujahtaa ovesta takaisin ulos aikanaan.
Jätin toisen jalan peiton alta alas lattialle sänkyyn mennessäni ja muuten pujahdin peiton alle.
Kohta tunsin jonkun viiksekkään nuuskivan varpaitani ja yrittävän ihan pikkuisen kokeilla hampaillaan isovarvastani.
Samassa se salamana hyppäsi peiton päälle masulleni. Laskin käteni otuksen päälle.
Se tuntui pitkältä ja voimakkaalta karkeakarvaiselta oliolta.
Se asettui käteni alle ja tuntui nukahtaneen saman tien siihen, vatsani päälle.
Enkä minä uskaltanut edes silittää sitä, tarkistaakseni
oliko se orava, kissa vai fretti vai mikä.
Mutta jokin siihen jäi nukkumaan, mun lämpööni,
mun unessani.... =)




.

Karkauspäivä

.













Muistakaa siskoset
tänään saavat kosia naiset.
Tuleeko palkaksi kangasta,
kukkasia
vai rukkasia?
Vai saadaanko kesähäitä tanssia?









.

28.2.2008

Erittäin vaikea valinta

.















Kuka on se oikea?
Pitääkö niitä kaikkia suudella? =)








Edelleen Valokuvatorstaihin... ;D

Valinnan vaikeus

.


















Ken on heistä kaikkein pehmoisin?









Valokuvatorstaissa aiheena valinnan vaikeus...

Reissailua ja lahjoja

.

























Eilisellä Helsingin reissulla kävimme kylässä
Savisutilla ja samaan aikaan näin myös toisen
blogiystäväni Tarjuskan! =)
Oli oikein mukavaa nähdä molemmat sydämelliset
ja herkät naiset ihan ihka oikeasti! =))
Savisutilla oli pöytä koreana ja sain ihailla
hänen upeita taideteoksiaan ja saimme vielä
häneltä Jakelle kotiin viemisiäkin. =)
Mie sain Tarjuskalta tuollaisen iki-ihanan
Pentikin tuikkylyhdyn ihanan tuoksuvine
kynttilöineen. Sydämellinen ja kaunis
kiitos teille molemmille! Oli ihana nähdä Teidät!


Loppuajan kiertelimme etsimässä Hanille mutterei
ja pulttei ja katsomassa kylpyhuonesisustuksia.
Ja mie ihailin kukkia ja kristallilamppuja.
Ja käyttelin lainakameraa... =)


Tänään oli ihan pakko laittaa jo jouluiset punaiset
kynttilälyhdyt pois pöydältä ja laittaa kynttilä
palamaan tuohon Tarjuskan ihanaan lyhtyyn,
jota voi käyttää vaikkapa maljakkonakin. =)
Pitsiliina tuossa kuvassa on Hanin siskon virkkaama.
Sain sen häneltä joululahjaksi.

Sulassa sovussa uuden kynttilälyhdyn kanssa
pöydällä loistelee ja tuikkii Ässältä vuosi sitten
saamani sydänystävän kynttilälyhty. =)


.

27.2.2008

Let it snow

.











Täällä satoi yöllä taas lunta, tosin
rännänsekaista ja märkää...
SitäKIN tarvitaan parin päivän päästä
Salpausselän kisoissa. =)

Etelämmässä
ei kuulemma ole lunta, eikä talvea!
Käydäänpäs tänään tsekkaamassa,
onko asianlaita tosiaan näin. =)




Edit 28.2.2008:
Tosiaan!
Lumiraja loppui jo Mäntsälään
mutta etelämmässä oli lämpimiä, ihania ihmisiä! =)
Kerron reissusta kunhan saan matkakuvia koneelleni. =)









.

26.2.2008

Rakas kuskini

.














Miun yllytyshupsu rakas Hanini tuhlaa
talvilomaansa seurassamme. =)
Lähtee ajelemaan vaikkapa valokuvaamaan
miun kaa ihan hassuja juttuja, joita ehkä
piakkoin saan jopa tänne blogiinikin...
Huomenna Hani on lupautunut lähtemään
Helsingin reissulle miun ja Jaken kanssa.
Potilaat me jätämme kotiin ja lupaamme
tuoda heille tuliaisina jotain kivaa.

Me näemme muun muassa muutaman
blogituttunikin huomisella reissulla.
Jeee! =)




.

Kunniamaininta

.


Olen saanut erinomaisen miellyttävän
maininnan Johnleehookerilta. =)
Oikeastaan hän osoitti merkinnän
Moonwoman-runoblogiini näillä ihqusanoilla:

"Moonwoman : Runoileva halaajatar
jonka
tuhinasta löysin koko tämän
blogisysteemin ja innostuin itsekkin
laatimaan blogisivuni. Kiitos
Hallatar :)"












Kiitos!!!!!
Siirrän merkin kuitenkin tänne Hallatar-blogiini
koska tuo Moonwoman on varattu runoilulleni. =)
Kiitos ja kumarrus Siulle John siitä, että olet
ja kommentoit ja kirjoitat kivaa Kuvittele-blogiasi! =)
Sinä itse olet totisesti kunniamaininnan ansainnut. =)

Minä puolestani voisin laittaa kaikille suosikkilistassani
oleville blogeille tämän kunniamaininnan...
Olen huono valitsemaan...
Laitan merkin kuitenkin eteenpäin
tällä kertaa seuraaville:


Allyaliakselle
Angorinalle
Hansulle
Iines J:lle
MK:lle
Norpatille
Simonille
Sukulaissielulle
Vintille
Volgansienelle


Siksi, että olette olemassa... =)


Edit:
Sain TOISENKIN kunniamerkin
Iines J:ltä! =)))
Kiitos hirmuisesti Iines!
Miehän tästä vallan ylpistyn. =))

*hali*



.

Home

.


On se hyvä,
että nyt aletaan maanlaajuisesti kiinnittää
huomiota homeisiin päiväkoteihin ja
homekouluihin...
-Homekodeista puhumattakaan... =(

Niin monet lapset ja aikuiset,
ovat jo saaneet ikuisen sairauden
niissä paikoissa oleskelusta. =/

Vaihtakaa päiväkotia ja vaihtakaa koulua,
jos on aihetta epäillä hometta.
Työntekijänä homeisessa paikassa,
puuttukaa asioihin.
Asukkaana hometalossa,
muuttakaa pois jos ei
homevauriota voi korjata.

Home, ei ole mikään muoti-ilmiö.
Home on vaarallista.
Home on salakavalaa...
Astma on salakavala.
Astma on elinikäinen sairaus
jonka lääkitys vaikuttaa
koko kehon muuhunkin terveyteen.


Ja voin todeta senkin,
että home vaikuttaa koko perheen
elämään.
-Kuten astmakin.






Kokemusta on...

25.2.2008

Venoset paljastuvat

.

Aurinko armas näyttää muutakin,
kuin omat likaiset ikkunalasit.











On kevään merkki, kun veneet paljastuvat
säilytyspaikoilla lumikeoistaan.
Suurin osa hyvin talvea, lunta, vettä ja likaa
vastaan aseteltuina.














Jotkut hiukan huolettomamman
käyttäjän jäljiltä.

.

Varisten kevät

.

















Ne lentelevät pareittain
ja etsivät sopivaa pesäpuuta.
Kantavat risuja nokassaan
ja kevättä rinnassaan















Kumpi niistä onkaan uros?















Ja kumpi naaras?
Kun ovat lintuset
niin samanlaiset.









.

Tunnolliset koululaiset lomalla sairaana

.

Kaikki miun tunnolliset koululaiseni ovat enemmän
tai vähemmän flunssaisia ja kurkkukipuisia.
Kiltisti hiihtolomalla. Ressukat.
Ensin esikoinen, sitten keskimmäinen ja nyt nuorin.
Soon sitä kohtalon ivaa...





.

23.2.2008

Termospullosta tuli mieleeni

.



















Jos meillä olisi vene, niin kesällä soutaisimme
katsomaan tuota pikku saarta.
Talvisin sinne pääsee jäätä pitkin.
Paitsi nyt kun jää näyttää niin heikolta
että ihan pelottaa.
Kesällä voisi olla hauskaa soutaa rannalle,
vetää vene turvaan ja istahtaa saaren kiville
juomaan termospullosta kaffetta.



.

Erakon ihanteita

.




















Jostain syystä rakastan latoja.
Niiden kuvaamista.
Niiden katselua.
Niiden tuoksua.
Mieleeni nousee tuoksumuistoja lapsuudesta.
Meidän pihapiirimme aitoista,
talleista, heinäladosta, puuliiteristä, luuvasta,
riihestä, viljankuivaamosta
sekä kauempana sijaitsevista ladoista.






.

22.2.2008

Ensi viikolla

.




















Mieltä lämmittää
kun saan
edes matkustaa
halki maalaismaiseman
Voi
Miten
miulla
onkaan
ikävä
Maaseudulle
Takaisin



.

Tuokio tuulessa

.

























Oikein onnellista viikonloppua.
Teille kaikille!
Meillä alkaa hiihtoloma.







.

21.2.2008

Jotain rajaa

.






















Tässä on ihmisten itse itselleen asettamia ja
luonnon omia rajoja metsän ja taivaan välillä horisontissa.
Vuorokauden rajoja. Teiden rajaviivoja.
Näkyvyysrajoituksia. Etäisyysrajoituksia edellä ajavaan.
Ajonopeusrajoja ei näy mutta nekin kuuluvat kuvaan.




.

20.2.2008

Helmi

.















Jotkut helmet säilyvät piilossa katseilta.


Yksityiskohta alemman postauksen prisman
välikoristehelmestä...



.

Hetkiä

.



























Lukulomalla oleva poika hommasi eilen
mukavia lisälaitteita omaan kameraansa ja
mie suorastaan kateellisena ihailen hänen kuviaan.
Eilisiä otoksia ei ole vielä miun koneellani. Niitä,
joista poika suostuu kopion antamaan. =)))

Ylläolevassa yksi keittiönlamppuni väri-
läiskistä eli tuollai punaprisma. Ja noin lumista
täällä on... Kasapäin siellä täällä. Puhurit
ja traktorit kinostaneet.





Alla olevassa kuvassa on roskislöytöni. =)
Eihän tuollaista voinut jättää roskiin?
Pesin sen ja paikkasin reiän sen masusta.

Voi roskis-aasiparka. =)
-Tässä kohtaa saa miettiä
tarkoitanko itseäni
vai tuota pehmolelua. =)






















.

18.2.2008

Ajanpatinaa

.




















Kaikenlaisia
muistoja
voi löytää
kaikenlaisista
pölyisistä
rasioista




-UR-

.

Luetunymmärrystä

.

Tai en tiedä, oliko kenties
luetun ymmärtämättömyyttäni.
Olen tänään lukenut vanhoja päiväkirjojani.
Niiden kanssa aikoi jo päätä ruveta särkemään.
Onneksi oli lääkettä alkavaan migreeniin:



















Tämä oli herkkua
ihan viimoseen muruseen
Kiitos Sukulaissielu!
Tästä tuli uusi suosikkini.





.

Kesäikävä

.




















Kun katselee
kahden vuoden takaisia
simpukankuoria
Yyteristä
Tulee kesää ikävä 
Sellainen kesäikävä 


-Una Reinman-





.

Häivähdys ketunhännän heilahdusta

.





















Arki lähtee paremmin käyntiin,
jos aamuteen nauttii Taikamukista,
ihaillen punaisen ketun satumaista turkkia.
Miten miusta, kahvikissasta, joka
nelivuotiaasta olen kaffetta lipitellyt,
on nyt tullutkin teen hyvä ystävä?
Ihan outoa... =)

Ja ystävistä puheen ollen:
ne uskollisimmat ovat säilyneet, mutta
olen myös menettänyt muutaman ystävän.
Ja saanut vastaavasti uusia tilalle.
Näin käy varmaan kaikille?
Sellaista on elämä.



Edit: YLE:n aamuteeveen juontajilla
on joskus pöydällään Taika-mukit... =)

.

16.2.2008

Punaista väriä

.

















Punaista väriä
kaikkien viikonloppuun.



Edit 17.2.2008:
Mun keittiön pöydällä
palaa kolmessa kuvan kaltaisessa punaisessa
tuikussa kynttilä.
Juhlistamassa sunnuntaita.
Sitä että koko perhe on koossa.
Kohta ois tuntikausia muhinutta
karjalanpaistia pöydässä,
omatekoisen muusin kera... =)


Olisipa leivinuuni...


.

15.2.2008

Kivettyneitä muistoja

.

















Minulla on paha tapa.
Kerään kiviä. Laavaa. Simpukoita.
Kaakelien ja ruukkujenpaloja. Siemeniä.
Meren aalloissa hioutuneita lasinpaloja.
Kerään niitä kaikista mahdollisista paikoista.
Niin kotomaasta kuin ulkomailtakin.
Muistoksi...
Kertomaan tarinoita.


Monesti olen halunnut pyytää ulkomaille lähtijältä,
että toisi minulle kiven. Tai simpukankuoren.
Edes yhden. Pienen...
En ole kehdannut pyytää...

Kerran, eräässä muutossa
miulla oli kaksi ämpärillistä
pyöreitä kiviä
ja muuttomiehet alkoivat nurista
-Ei me kyllä mitään kiviä muuteta!
Ja mie murheissani
kaadoin kivet maahan.
Palasin myöhemmin paikalle,
mutta joku muu
oli vienyt pyöreät kiveni... =/




.

14.2.2008

Yhdessä

.





















Valokuvatorstain aiheena oli sana: yhdessä.
Tämä tuli siitä mieleeni. Kuva on otettu
viime keväänä järven rannalla, jossa
kaislat kahisivat yhdessä toisiaan vasten.


Kiitokset Sukulaissielulle kirjasesta
sekä suklaasta! =)))





.

13.2.2008

Teille kaikille

.




















.

Jäinen tori

.

Näen bussin ikkunasta
Huurun seasta
Pieni tyttö juoksee
valkoiset villakintaat
ja koulureppu kiivaasti heiluen
Tuttua jäisen torin laidalta kutsuen
Ystävä pysähtyy odottamaan
Hymyillen kädet levällään

Lakkaan hengittämästä
Likaiseen ikkunaan lisää
huurua puhaltamasta
Pelkään tytön liukastuvan
Itsensä pahasti satuttavan

Juoksu halki jäisen kentän
päättyy onneksi onnellisesti
Kahden ystävän ilohalaukseksi
Yhtä matkaa kulkemiseksi
Bussi nytkähtää liikkeelle
Ja tytöt katoavat taakse
Jääden silmien verkkokalvolle
Käsi toinen toisensa olalle











Typistetympi versio runo-blogissani...

12.2.2008

Pää sekaisin

.

























Joinakin päivinä, ei saa aikaiseksi mitään.
Tänään minulla on ollut sellainen päivä.
Yksi koneellinen pyykkiä sentääs kuivuu
tuoksuen ihanalle huuhteluaineelle.
-Minusta se tuoksuu Pinacoladalle... Nam. =)
(No en ole sentäs maistanu! ;D )

Mamiakin ehdin tapaamaan.
Jotenkin tuntuu kuin flunssa tekisi tuloaan.
Kotona käperryinkin sängylleni torkkupeiton
alle ja aika toviksi nukahdin...
Siksi kai tässä on pää nyt sekaisin.
Flunssaa ainakaan en just nyt haluaisi.






.

11.2.2008

Onneksi on ystiksiä

.























































Muun muassa tällaisia kortteja
lähti tänään maailmalle...








.

Penkkaripuku valmistui

.


.












Penkkaripuku Miihkalille on saatu (vihdoin) valmiiksi. =)
Ja hän ihan selvästi esittää tietenkin nallekarhua.
Onhan paksussa puuvillahaalarissa
virkatut nallekorvat sekä
virkattu hännäntöpökkä. =)
Haalarissa on jättitaskut karamelleja varten.
Vielä mietitään, riittääkö pelkkä
musta nenunpää nallen naamaksi,
vai tarviiko kasvomaalausta olla enemmän. =)


Jos siis nallekarhu heittelee teille kuorma-auton lavalta
torstaina karkkeja, se saattaapi olla Miihkali-nalle.
Kuvissa pukua kuitenkin kokeilemassa
pikkusisko Nunnukka,
joka piiloutui kuvausta varten kaulaliinaan ja
joka tahtoo puvun itselleen
isoveikan penkkarien jälkeen... =)
Nunnukan mielestä se on aivan Kirugumina. =)























.







PS:
Minkähänlainen puku Nunnukalle sitten aikanaan tulee...? =)
Todennäköisesti taitava tytär tekee puvun itse. =)


Omenanameja

.























Omena päivässä kuulemma,
pitää lääkärin loitolla.
Miulla varmaan on muutama
jäänyt väliin.
Siksi tänään oli aika lääkäriin.


UR





.

10.2.2008

Sunnuntaihellittelyä

.


























Sunnuntaina pitää rakkailleen tehdä jotain
suloista. Niin kuin yksinkertainen suklaakakku.

Kakku katoaa takuulla lautaseltaan
alta aikayksikön. =)












(Ohjeena Helppo suklaakakku)

Silloin joskus

.



















Jouduin joskus opiskeluani varten ottamaan
muun muassa mustavalkokuvia.
No mistäs muusta olisin kuvia ottanut kuin
miun prinsessastani ja prinsseistäni.

Tai tässä tapauksessa merirosvoistani. =)






.

9.2.2008

Luonto lepää

.




















Puhdas lumi on kaunista
Suojelemassa talventörröttäjiä

Muista siekin levätä
Edes viikonloppuna








.

8.2.2008

Piristettä ja jännitystä

.




















Kiitos Ninotshka eilisestä!
Toit päivääni piristettä!
Vaikka kuvasta poiketen
kupposissamme olikin teetä. =)


Tänään jännitän
Miihkalin ekan
ylppärikirjoituksen
onnistumista.
Ja mikä ettei se onnistuisi.
Onhan aiheena äidinkieli. =P

Poika itse hymyili vaan,
kun ovenraosta
vielä toivottelin aamulla onnea. =)

.

6.2.2008

Kevät toi suutarin

.















On tulossa vetinen päivä.
Tänään ei sitten kopsutellakaan korkosaapikkaissa.
Laitoin eilen molempiin saapikkaisiin lepuuttajat ja plankkasin
ne kiiltävänmustaksi. Siinä kiillottaessani ja käännellessäni
havaitsin että ilmankos ne suojasäällä aina hörppäävät itsensä
ja miun sukkani märäksi. Niissähän irvistää pohjat.
Molemmissa saapikkaissa.

Kellarilaatikoita penkoessani löysin onneksi poikien vanhat
talvikengät joita voin käyttää tänään kauppareissullani.
Tai siis koko loskasääajan.
Hyvä, kun pojatkin ovat niin isokenkäisiä. =)
Jää mulle heidän entisiä popojaan käytettäväksi.
Saa Nunnukka pitää ne uudet (miulle isot) popot
ikiominaan. Ei mun pikku rakkaankaan jalat saa kastua.

Onneksi tiedän erittäin pätevän ja miellyttävän suutarin,
joka on meidän kenkiä, saappaita, ja koulureppujakin
korjannut jo vuosia. Ammattitaidolla ja mun budjetille
sopivaan hintaan.

Tosin Miihkalin reppukin, jota on jo useasti korjattu, ja
joka omaa jo varmaan viiden vuoden kunnioitettavan iän,
alkaa olla ihan kaurasihti. Mutta poika ei anna korjata sitä.
Koska hänellä on "aamuja abikammassaan" enää niin vähän.
Mutta ei sinnikkäästi ota toista reppuakaan...
Keneenkähän ovat itsepäisyydessään tulleet? =)



.

5.2.2008

Hassu päivä

.















Kumpiakos teillä nyt sitten syödään?
Laskiaispullia vaiko Runebergintorttuja?
Kummatko ovat suosikkejasi?
Laskiaispullat mantelimassalla vai hillolla?
Runebergintortut terästettynä vai ilman? =)

-Ja kuka tykkää hernekeitosta? =D




PS: Meillä olikin,
yllätys, yllätys:
korvapuusteja. =)




Kuvassa alempana olevien pullien valmistusta.

4.2.2008

Kengät kopsuu taas

.



















Terveyden olemassaoloa pitää itsestäänselvyytenä
niin kauan kun ei ole mitään vaivoja missään.
Vasta kun joku paikka on kipeänä, sitä tajuaa,
miten hyvä olo olikaan silloin kun oli ihan terve.

Mie käväisin tänään Maman kanssa pyörähtämässä
asioilla ja tuntui ihan hyvältä, kun saattoi kävellä
taas normaalisti. Omissa kopsuvissa kengissä.
Jalkojen puutuneisuus on poissa ja sain kunnolla
kengätkin jalkaani eivätkä ne enää satuttaneet. Jee! =)
Täytyy varoa selän niksahtamista tästä lähtien.

Eli vaikka aamulla oli karhumaisen uninen olo,
niin pyrähdys Maman seurassa piristi kummasti.
Ja tietenkin se, että kengät kopsuivat taas. =)



.

3.2.2008

Kansalaisopistolle uutta

Hansu sekä Tarjuska
haastoivat keksimään
kansalaisopistolle
uutta kurssitarjontaa.

Tässä ideani, joista kaksi ekaa ovat
nyt vähän niin kuin muotia...
Vain kolme omaa kurssia sain aikaiseksi
johtuen tämän päivän kiireestä.
Mutta näitä opiskellessa meneekin
kansalaisopistossa syksy ja kevät... =)



1. RAKENNETAAN OMA NUKKEKOTI
ALUSTA LOPPUUN VUODEN AIKANA

2. TEHDÄÄN ITSE NUKKEKODIN
KALUSTEET & MUUT TILPEHÖÖVERIT
















3. MIESTEN PUKEMINEN
Kuinka opettaa miehille lämmin
talvikerrospukeutuminen, jo
pikkupojasta...

4. Hansulta lainattu:
ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ
Opi tunnistamaan viisautesi:
Varsin tarpeellinen kurssi.
-Vaikka minulle... =)

5. Tarjuskalta lainattu:
OPI SANOMAAN EI
Kurssi on tarkoitettu kaikille,
jotka eivät osaa kieltäytyä tarjotuista tehtävistä
vaan ovat "liian kilttejä" kieltäytymään,
vaikka mieli tekisikin.




Montako osallistujaa lie saapuisi? =)
Ja mille kurssille?
Keksitkö sinä hauskoja
uusia kansalaisopiston kurssi-ideoita?
Haastan omia ideoitaan keksimään

MK:n,
Allyaliaksen,
Sukulaissielun,
Pajun
sekä
Satun


Ja oikeasti ohjeet ovat tällaiset:

*"Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua,
ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä.
Koska kurssille on kuulemma kivempaa
osallistua kavereiden kanssa, ota omalle
kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi
kursseista, jolle haluaisit myös osallistua."

* Ohje lainattu Allylta









.

Jääpuikkoja

.




















Tänään blogeihini on valunut
sinne sun tänne, outoja, hyisiä,
anonyymejä jääpuikkoja,
joista ensin poistin osan,
mutta jätin sitten loput jäisinä
roikkumaan.
Siksi olen ottanut käyttöön
kommenttien valvonnan.


Tutut, armaat kommentoijani,
älkää te säikähtäkö.
Kommenttinne tulevat esiin heti
kun ehdin koneeltani ne lukea. =)
Hyvää viikon alkua!






.

Sunnuntaimyrsky

.













Koko yön tuuli on nitisyttänyt olohuoneen ikkunaa.
Välillä ikkuna tuntuu ikään kuin irtoavan liitoksistaan.
Toivottavasti se oikeasti ei tee niin...

Tuuli tekee pieniä lumipyörremyrskyjä pihalle
Ja me Nunnukan kanssa vain katselemme ikkunoista.
Meidän pitäisi tehdä Miihkalin penkkaripukua...
Lunta ois siis vaikka millaiseen laskiaislumiriehuntaan
mutta tuuli on niin kamala etten mie ainakaan
taida tänään mennä ulos lainkaan.
Miihkali tosin lähti innoissaan ralliautoja kuvaamaan
ja takuulla palelemaan. Kunpa ei taas vilustuisi...

Jake jo lähti yksiöönsä, opiskelemaan insinöörien maailmaa.
Toivottavasti hänen ikkunoistaan ei tuuli tursua sisälle.
Eikä tee kiusaa miun esikoiselle.



Edit:
Onneksi sain vielä esikoisenkin luoksemme syömään.





.

2.2.2008

Pullantuoksua

.















Pojat yllättivät.
Tekivät laskiaispullia. =)
Kun esikoisen oli tehnyt niitä niin kovasti mieli.



.