Translate

16.11.2008

Vielä nukuttaisi

.
















Parveke odottaa talvea.
Vaikka parveketta ei juuri joidenkin ikuisen
tupakoinnin vuoksi voi käyttää mihinkään.
Edes kämpän raikastamiseen.
Häthätää kynttilöiden polttamiseen.
Mutta se siis on valmiina talven tulla.




Ahkeraliisat, ne valtavat ja hirmuahkerat, jouduin
heittämään pois yhtä lukuunottamatta. Se kaikkein
pienin on keittiön ikkunalla ja se yhä jaksaa kukkia.
Kyllä se onkin ahkera. =)















Hassua olla tässä kämpässä ihan yksinään. Kaikilla
muilla oli menoa. Toisaalta hyvä, että nukkuivat
muualla. Naapurilla oli koko yön kestävät megabileet.
Vasta aamuseitsemältä mekkala laimentui. Ja justiin
perjantain taloon jaettiin järjestyssäännöt, joissa
todetaan yörauhan olevan klo 22-7. Taisivat lukea
sen paperin ihan väärin.

Omat silmät ovat ihan kierossa unen puutteesta.
Jospa hörppimäni Tiikerin päiväunitee auttaisi?
Taidan ruveta ompelemaan keittiön ikkunaan
punaisia verhoja. Ellen nukahda ommellessani.






.