Vaikka rannat jäätyy ni sydän ei

.



















Rannat ovat taas jo puolittain jäässä
kuten tässä vuosi sitten otetussa kuvassa.


.

Olenko oppinut mitään?

.


.


Toiset ihmiset saavat puhtia vastoinkäymisistä.
Ne ovat heille haasteita jotka he haluavat
ja osaavat selvittää ja suorastaan nauttivat
tilanteista. He hierovat innoissaan käsiään
yhteen: - Yes! Tästä tulee jännittävää!
Saavat niistä kai kicksejä, poweria ja endorfiineja
ja ovat elämänsä voimissa?

-Miksi mie sitten menen vastoinkäymisistä lukkoon?
Ja tahtoisin vain kiivetä suuren nallekarhun
syliin turvaan, piiloon kaikkea?
Ja ajattelen vain laulun sanoin:

"Niin pelkään
Toivon
Ja valvon
Mä pelkään..."

Saija Varjus/Sanat Risto Asikainen

Tänään luin hyvän viisauden:

"Kokemus, on se mitä saat
silloin kun et saa mitä haluat."

-Tuntematon-

Olen spontaanisti empaattinen kanssaeläjilleni
vaikka oma sydän itkisi.
Itse haavoitettuna voin kyllä kantaa
toista haavoittunutta.
Olenko oppinut jotakin omista haasteistani
ja kokemuksistani?
Olenko minä siis heikko vai vahva?

.

.

Sarastaako?

.


.












Ellit Plazan testi kertoo,
oletko matkalla kohti valoa
-vai pimeyttä.



Miun vastaus oli:

"Huh huh, selvisit tuomiotestistä puhtain paperein. Vastaustesi keskiarvo huitelee elämäänsä tyytyväisen ihmisen lukemia, vaikka satunnaisia ääripäitä elämässäsi varmasti onkin. Kenties perhe-elämä kukoistaa, mutta töissä menee huonosti? Tai nautit työstä, mutta fyysinen kunto on rapistunut. Hyvähkösti menee siis, ensi viikolla ja ensi kuussakin. Ihan kympin arvoista tulevaisuutta sinulle ei testin perusteella kuitenkaan voi luvata. Kunhan petraat joissakin osa-alueissa, huominen näyttää sitä paremmalta.

Ai mistäkö testi sen voi tietää? No, tarkasti ohjelmoitu testituloslaskuri tietää, että joidenkin kysymysten kohdalla olisit mieluusti valinnut jonkin toisen vaihtoehdon. Se kertoo, ettet itsekään ole ihan tyytyväinen kaikkeen."

Sarastaa siis hiukan....
(Meinasin kirjoittaa, että sairastaa... ;D )


PS: Uutisissa luki jotta ulkomaalaisperäinen
nimi saattaa estää työhönoton..? Näinkö olisi?





PS: Kuva on arkistosta. Ei nykyhetkeä...

Tenkka poo

.


Musta aukko?
Hiidenkirnu?
Reikä kivessä...

















Vai onko se miekka otettu tästä jo pois?


(PS: Valomiekka kenties?)



PS: Liitinkin vahingossa jättikokoisena
tuon kuvan tänne. Toivottavasti se ei
estä joidenkin päätteillä sivua avautumasta...

-Osallistuu Valokuvatorstaihin

Fiilistelyä

.

Nunnukka hyräili huoneessaan tuota,
ja se jäi soimaan miunkin päähäni.
Soikoon se nyt teillä muillakin... =)





Bryan Adams - Everything I do...


Edit: Oh... Joulukuussa hän on kuulema
taas Suomessa... =)
.

Vain tyhjät penkit

.












Eräänä päivänä
tuosta paikasta ohi kulkiessani
vilkaisin niemekkeelle...

Olisi tullut riipaisevan ihana kuva.
Siellä mies ja nainen halailivat ja suutelivat toisiaan
seisten tuossa kauniissa maisemassa.

Teidän täytyy vain kuvitella heidät tuonne.
Pieniksi, ohikiitäviksi hetkiksi.
Niin kuin minäkin heidät näin.

Vain hetken.
Kunnes käänsin pääni pois.
Kuin häveten.

Sehän oli heidän hetkensä.



.

Mull on tästä asti aikaa

.












Riite.
Se hento.
Ritisevä.
Peittänyt kertaalleen
tänäkin syksynä
tämänkin järven lahdelmia.
Yrittänyt
pysäyttää aikaa.

Minulla on
ollut tänään
ylimääräistä
aikaa istua koneella
Saamatta aikaiseksi
mitään
tärkeää.
Ehkä olen
odottanut ihmettä?

Mutta ehkä
näitäkin
päiviä
tarvitaan.


-U.R.-


.

Väliaika, kahvia ja pullaa!

.














Pitää hiukan kehua kuvataikuria:
Lukion kemian opettaja oli antanut luokalle tosi
pitkän ja vaikean kemian kaavan ratkaistavaksi.
Opettaja itse sanoi tuhlanneensa ratkaisuun
puolitoista A4:sta paperia...
Ja hän lupasi koko luokalle aamiaisen,
-jos joku ratkaisee tehtävän.

Viime maanantaina Miihkali näytti opettajalle
oman, yhden sivun ratkaisupaperinsa ja
opettaja sanoi, että hyvältä näyttää,
tai siis pahalta hänen kannaltaan. =)

Ja viime perjantaina, seuraavalla kemian
tunnilla, koko luokka sai nauttia Miihkalin
ansiosta kahvia ja opettajan itse leipomaa
pullaa. =)






Edit:
Kuvasta taustatietoa:
Kyseessä on siis kumirukkaseen
jäädytetty vesikäsi, joita luulimme
vuosi sitten tarvitsevamme,
kun Nunnukka piti Halloween-juhlat.
Jääkädet piti laittaa punaisen mehu-
boolin sekaan... ;D
Mutta kumirukkasista jäi jääkäsiin
niin hirveä haju, että luovuimme
ajatuksesta.

En siis suosittele tätä jääniksiä booliin... ;D






.

On se niin hyvää

.

Jopa tuokin
vaikka siinä onkin mukana valkoista...













Ja valkoinen suklaahan ei oikeasti
ole edes suklaata. ;D

"Suklaata pidetään usein

hyvin romanttisena aineena."

Öh.
Miten mä taas
tähän aiheeseen päädyin!? =D




PS:
Kuinka moni kävi heti suklaakätköillä?
Kenties pukinkonttiin tarkoitetulla? ;D
Tai lähti kioskille hakemaan suklaatia?
Hih hih!



.

Aattoon on enää xx päivää

.




















Niin kuin muuallakin, niin myös
täälläpäinkin Suomea, on joulukausi
avattu. Kuusi tuotu torille ja joululaulut
raikaavat jo liikkeissä ja reippaat tavaratalo-
mainosäänet houkuttelevat ostamaan sitä
sun tätä. Ja voi niitä suklaavuoria kaupoissa! ;D

Ihanasti pimeyttä valaisemassa näkyy lamppuja
ja jääpuikkoja parvekkeilla ja kuisteilla...
Meillä tosin ei ole mtn koristeita
esillä, kun en tiedä, missä olemme
jouluna. Me vaeltajat...
Silti lämmin tunnelma
saapuu sydämeen.
Joulun aika ja taika.
Ei ne lahjavuoret,
vaan se tunne.
Kynttilä pimeässä...
Sitä on joulu.
Hymyä.





PS: Tuo kuusikuva on kyllä viimevuotinen
muttei sitä kukaan hoksaisi, sillä tämänvuotinen
kuusi on aivan samanlainen.
Ehkä lamppuja on nyt vähemmän, mutta muuten
kuusi on yhtä mahtavan upea! ;D


.

Syön vaikka hattuni, jos...

.


Nyt voi huoletta käyttää tuota sanontaa, sillä
tätä hattua voi syödä. =)










Nunnukka kävi luokkansa kera taidematkalla
pääkaupunkiseudulla tässä männä viikolla.
Tuo pieni Murunen toi mulle tuliaisiksi
tämän hauskan Hattu-suklaapötkön. =)
Mutta enhän mie raaskinut sitä yksin syödä
-vaikka hyvää olikin-
vaan laitettiin pötkö kolmeen osaan
Miihkalin ja Nunnukan kanssa.
Kaikki saivat kaksi palaa. =)

Nam...
Tuota hattua voisi mutustaa useamminkin.




.

Yksi sunnuntai miltei takana

.

















Esikoinen ilahdutti käynnillään. Ja vaikka ulkona
rätki räntää, niin poika polki sitkeästi polkupyörällä.
Hän oli löytänyt tällaisen hauskan kissa-videon,
sekä muokatumman version edellisestä.
Ja tämä on kanssa hauska; rokkaava kisu. =)
Poika tykkäisi kissasta, mutta se astma... =/

Miustakin piti tulla vanhapiika,
joka kasvattaisi pelargonioita ikkunalaudalla
ja hoitaisi kissoja... ;D



Kävimme kahtomassa tänään jälleen erästä asuntoa,
josko siitä tulisi tuleva koti. Taas Nunnukka
erityisesti ihastui paikkaan. Jonnekinhan meidän
on pakko päästä majoittumaan ennen vuoden loppua...
Vuokrasuhde kun lakkaa silloin nykyiseen asuntoon.

Nunnukkakin voi jo paremmin. Hän voi pahoin ja
pyörtyi perjantaina... Satutti samalla häntäluunsakin...
-Olisiko anemia, alhainen verenpaine tms?
Testataan nyt rautatabletteja ja salmiakkia.
Soitan lääkäriajan hänelle huomenna.

Kotona meillä oli juhlaruokaa sunnuntain kunniaksi.
Niin kuin usein sunnuntaisin. Oli piknikpossupaistia
ja ranskalaisia, salaattia, valkosipulipatonkia
ja jälkkäriksi suklaamoussea, kahvia ja joulutorttuja.
Miihkali auttoi possupaistin kanssa. Hyvää oli.
Se on aina juhlaa, kun kaikki poikaset ovat saman
pöydän äärellä. Silloin on hyvä herkutella.
Ihan kuin olisi ollut jonkinlainen pikkujoulu. =)




Viikolla voi taas sitten syödä hernekeittoa.







.

Hopeiset isoisät

.
Lumisia Pietaryrttejä
















Edellisen postauksen hopea-sanasta mieleeni muistui pappani...
Minulla oli vain yksi isoisä, jonka tunsin henkilökohtaisesti
lapsena ja murkkuikäisenä.

Kun olin kolmevuotias, hän saapui katsomaan Mami-äitiäni
joka isäpuoleni kanssa, miehen suvulta salaa, oli mennyt juuri naimisiin.
Pappa toivotti Mamin lämpimästi sukuun tervetulleeksi.
Ja minut, pienen vaaleahapsisen tytön, hän nosti polvelleen
ja sanoi olevansa nyt miun pappani.
Ja sitä hän oli. Aina.

Muistan hänen valkoiset hiuksensa, jotka tarinan
mukaan valkenivat yhdessä yössä, kun yksi hänen
pojistaan ilmoitti postikortilla ulkomailla ollessaan
tappavansa itsensä ja lähetteli hyvästit isälleen ja äidilleen.
Seuraavana yönä papan hiukset muuttuivat valkoisiksi,
vuosikymmeniä ennen aikojaan.
Tuo poika aikanaan palasi kotiin ja selitti, että se oli ollut
vain pilaa. Todella idioottimaisen typerää pilaa!

Kuvasi on aina oleva sydämessäni, ainoa tuntemani isoisäni.
Niitä kahta muuta en koskaan nähnyt. Kuulin heistä vain tarinoita.
Hyviä sellaisia. Siitä soittotaiturista, oikean isäni isästä, joka
osasi ympätä puita, ja myös siitä kolmannesta, Mamin isästä.



Tässä eräänä päivänä venäläissyntyinen luokkakaverini
kysyi, taivallettuamme yhtaikaa poispäin opinahjostamme,
-puhuuko hän suomea huonosti.
Ihmettelin kysymystä, sillä miun mielestäni hän puhuu tosi hyvin.
(Minun itseni, sanotaan aika ajoin, puhuvan oudosti... ;D ) 

Nainen kertoi, miten joskus, kun hän alkaa puhumaan jossain,
niin kuulijan katse lasittuu, hän menettää kiinnostuksensa, alkaa
pälyillä ympärilleen, eikä ole ymmärtävinään naisen puhetta... =/
Minulla on ollut elämäni aikana paljon murtaen suomea puhuvia ystäviä, ja aina olen heitä ymmärtänyt.
Olen pitänyt huimana saavutuksena sitä, että he ovat opetelleet
tämän kauniin mutta maailman toiseksi vaikeimman kielen. Suomen.
(Kiina on kuulema vaikein...)

Siksi mieleeni ei tulisi koskaan arvostella ketään suomeen muuttanutta heidän kielitaidostaan. Arvostan heitä.
Mietin, ja sanoinkin, että varmasti tuollainen tyly suomalainen käytös on perua jo kaukaa lapsuudesta ja vieläkin kauempaa, jopa suvun tavoista, opetuksista...

Venäjä, on monelle punainen vaate.
Ja se mielipide tulee kaukaa...
Ihan oikeasti.
Se iskostuu nuoremmalle sukupolvelle takaraivolle
kuin mikä muu kodin opetus konsanaan.

Siksi pitäisi olla tarkkana,
mitä puhuu lastensa aikana.
Kyllä he kuulevat,
vaikka aikuiset luulevat
että he vain leikkivät...
Ja se tieto jää sydämeen.

-Johtuuko se sodasta, nainen kysyi.
Mie sanoin että ehkä johtuu, mutta tosiaan vanhemmilla
on oma vaikutuksensa ihmisten käytökseen ja suvaitsevaisuuteen,
rasismiin, ennakkoluuloihin, vääriin käsityksiin ja myös sympatiaan...
Nainen sanoi, että kukaan venäläinenkään ei halunnut sotaan. Heidät pakotettiin.
Niin kuin Suomen puolellakin tehtiin.
Kaikissa maissa, niin toisen maailmansodan kuin muidenkin
sotien historiassa. Tuskin sotaan kukaan vapaaehtoisesti menee.
Päättäjät ja maailman hulluuskohtaus sen päättävät.
Tänäkin päivänä maailmalla soditaan yhä
vaikka ihmiskunnan pitäisi olla jo viisastunut...
Tulin sodan yhteydessä miettineeksi Mamin isää, miun yhtä isoisääni.
Kerroin hänestä naiselle:

Alunperin heitä oli ollut kolme veljestä, jotka saapuivat
Suomen puolelle Venäjän puolelta 1860-luvulla, ja he asettuivat
eri puolelle Suomea asumaan.
Sukujuureni sijaitsevat siis itänaapurissa. 

Mutta mennään eteenpäin:


Isoisä-Reinman, ei tahtonut sotaan. 
Hän oli hyvä metsämies, toi perheelleen särvintä metsästä
ja kalaa järvistä, mutta hän sanoi ettei ihmistä ammu!
Ei koskaan käy taisteluun veljeä vastaan... 

Niinpä isoisä laitettiin vankityöleirille,
jossa hän nälkiintyi, paleltui ja sairastui...
Koko pieni etelä-Suomalainen kyläyhteisö halveksi perhettä,
jonka perheenpää ei tahtonut sotaan.

Isoisäni kuoli 1944 työleiriltä saatuun tuberkuloosiin,
laitettiin sentään kotiin kuolemaan. 
Hän jätti jälkeensä lesken ja kolme lasta,
Mamin nuorimpana, ollessa vasta kaksivuotias.
Sellainen oli isoisäni sota.
Mummoa, leskeään, ei tietenkään
kohdeltu sotaleskenä, eivätkä lapsensa
olleet sotaorpoja, vaikka sotahan senkin miehen vei.

Sankarihaudoilla lukee:
"...antoi henkensä isänmaansa puolesta."
Minkä puolesta isoisäni antoi henkensä?
Eikö sekin tapahtunut isänmaan vuoksi?
Perheen, veljeyden, ystävyyden ja rauhan vuoksi?

Hän oli erakkoluonne, joka piti tarinoiden kertomisesta...
Tuntematon isoisäni.
Ehkä perin jotakin sinulta.
Kiitos, ettet tarttunut aseeseen.
Lepää hyvällä omallatunnolla.
Siellä toisessa ulottuvuudessa.

Toivottavasti te kaikki kolme hyvää miestä,
pelaatte siellä pilvien päällä shakkia keskenänne.
Välillä Reinmanni kertoo jotain tarinaa,
eikä yski yhtään.
Hänen on ihmeen hyvä hengittää.
Pesonen soittaa taas kauniisti omatekoista viuluaan,
ja valkoiset kiharat omaava Jussila veistää katajapyttyjään,
eikä hänen vasen kätensä ole enää yhtään kipeä,
niin kuin oli maan päällä...


Älkääkä yhtään väittäkö,
ettei se voisi olla mahdollista.


.

Elävää hopeaa

.

"Nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne
eivätkä ne voisi koskaan muuttua -
- vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi
ja vieriä tiehensä
aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.

-Kurt Vonnegut-

En tällä kertaa itse osallistu valokuvatorstaihin,
mutta nämä kuvat tulivat mieleeni noista sanoista
Koska Miihkalin vesipisarat ovat kuin elohopeaa...

























































Pisaran matka.




Olen ehdotellut Miihkalille,
että hän avaisi oman kuvablogin, mutta ehdotus
ei ainakaan vielä ole ottanut tuulta siipiensä alle.
Onhan hänellä tosin ralliautokuvasivustonsa,
mutta kohta hän ei voi edes käyttää sitä enää
koska se on koulun sivusto ja abiturientilla alkavat
koulupäivät vähentyä...

Nunnukka sitä vastoin avasi jo oman blogin. =)
Isoveikkojen blogeja odotellaan. =)





.

Kauneus katsojan silmissä

.

Mihin sinä kiinnität huomiosi
tässä kuvassa?

















Minä katselen noita pikku puita...
Ne viehättävät silmää.
Toivon voivani laittaa niiden taakse kuin kulissiksi
vaikka metsäisen ja vaaraisen, mäkisen maiseman.
Maaperä olisi sammaleista, pehmeää astella...



Jonkun toisen silmissä
nuo talot ovat se pääasia.



Mutta mie tahdonkin metsän keskelle
pieneen piilomökkiin maalle...


.

Missä lumi ja jää?

.

Mihinkähän aikaan
se talvi tänä vuonna saapuu?
Nyt vai tammikuussa?










Ainoa paikka jossa on enempi lunta
(sekin keinotekoista)
taitaa olla nua hyppyrimäet.
Tai siis tua suurmäki.
Joskus kesken oppitunnin, tuolla
toisessa koulussa, voi nähdä
pienen pisteen syöksymässä
alas rinnettä ja katoavan sitten
kattojen taakse.

Tuo pahuksen piippu vain on tiellä... =)




.

Hyvä neuvo

.




















Tämän päivän kuvasatoa
bussipysäkillä kuvattuna.
Tavallisuudesta poiketen
olen jo aikaisemmin kotona.

Kaikkihan kaipaavat
(ainakin joskus)
hemmottelua.
Kuka mistäkin syystä.
Tai toisesta.

Muistakaa välillä hemmotella
rakkaitanne.






Miulle tuli migreeni.
Tumma suklaa auttaisi...

Toivon sinulle kaikkea hyvää

.



.

"Toivomusten ja siunausten lähettäminen toisille
parantaa omatkin kolhut ja naarmut.

Voit tehdä kotona pienen seremonian:

Istu alas, sytytä kynttilä ja rauhoitu.

Hengitä syvään kynttilän lämmintä valoa.
Uloshengityksellä toivota mielessäsi kaikkea kaunista maailmaan.

Palauta mieleesi elämänpiirisi ihmiset
ja toivota heille rakkautta, terveyttä ja rauhaa.

Toivota siunausta ihmisille, joita et henkilökohtaisesti
tunne, mutka jotka parhaillaan kärsivät jossain päin maapalloa.

Toivota lopuksi itsellesi kaikkea hyvää.
Ajattele rakastavasti kaikkia puoliasi.
Niitä joista olet ylpeä ja niitä joista olet vähemmän ylpeä.

Siunausta päivääsi."


Yoga Journal October 2007

Voi hyvin 7/07

Marrasaamu

.

Harhailin aamusella, ennen kouluun
menoa järven rannalla
ottamassa kuvia ihanasta aamusta.
Punervasta taivaasta. Puista.
Ja aivan hennonherkästä riitteestä
jään päällä poukamassa.

Miihkali tuli hieman myöhemmin bussi-
pysäkille, ja kysyi olenko ottanut
auringonnoususta kuvia. Enpä ollut.
Niinpä hän itse otti kuvan marrasaamusta,
ihan toisesta suunnasta.

Mutta mie kahtelin mieluummin järvelle.
Tai oikeasti senkin taakse,
jonnekin kauas. Muualle.
Taivaanrannalle.



















Mutta komian kuvan Miihkali nappasi.


















Ja miun järvikuvat haaveilupaikastani.























Ja kohta bussi tuli ja me lähdimme
päivän valoisaksi ajaksi opinteillemme.

.

Marrasmaanantai

.


Aamulla maa oli valkoisena ja illalla
vetisenä. Ja valkoiset sukat mustuivat
mustissa saappaissa.

Koulun kahviossa 70 cnt + 70 cnt
väitettiin olevan 1,50 e... =)
Väitin vastaan. Ja voitin väittelyn. =)

Opinko tänään mtn?
No ehkä sen,
mitä kaikkea koulutukseen tulee kuulumaan.
Aikaa se vie...
Ja työssäoppimispaikkakin on jo...







Enkä joutunut puhutteluunkaan perjantaista.
Vielä ainakaan... =)



Kuvia räpsin tänään koulun käytäviltä,
mutta parhaimman kuvan jouduin
jättämään pois, koska oma haamuni
näkyi siinä. Eihän semmoista kuvaa
voinut julkistaa. ;D




.

Nimitysongelma

.


















Ken kertoisi,
JOS nyt olisin
-vaikka jouluksi
viiniä ostamassa
niin millä ihmeen nimellä
-hienostuneesti
tuota viiniä kutsuisi?
Onko se ihan vaan
pasqua? =D





.

Vihaentsyymiä ja endorfiinia

.













Koulutuksessa meille tuli kertomaan ravintola-alasta mies
joka kehui itseään puolitoista tuntia ja luetteli ulkomailla
vuosia duunaillessaan näkemiään politiikan
vaikuttajia ja vankilassa olleita ja kuin ne istui samassa pöydässä politiikan vaikuttajien kanssa. Nimien kera...
Ja kuinka hän näki julkkiksia ja kuinka oli mennyt pyytämään
ruokailevilta julkkiksilta nimikirjoitusta yms...
Kuka tapasi ketä ja missä paikassa jne...
Niin tunnetteste näitä ihmisiä ja tunnetteste
näitä paikkoja??? ja kuinka hän antoi sen ja senkin
nimikirjoituksen kaverille ja nyt tänä päivänä
se nimmari olisi tuhansien eurojen arvoinen ja
nyt jäi suuret rahat saamatta...

(Ja mua alko haukotuttamaan AIVAN järkyttävästi.)

Ja kuin hän viimein palasi koto-Suomeen
hän ensin oli suurten paikkojen palveluksessa
mutta sitten se ja se henkilö veti senkin paikan konkurssiin, jne...
Ja hän päätyi itse henkilöstövuokravälitysfirmaan
ja on työskennellyt päivän siellä ja toisen
täällä ja tuolla kolme, ja jopa sielläkin ja, ja...


(So? Eipä ole ainoa. Sellaista se on työvoiman
vuokravälitysfirmoissa. Valitettavasti...)

Niin tunnetteste
näitä ihmisiä ja tunnetteste näitä paikkoja???
Ja kuinka "viime keväänäkin hän oli ainoa
lahtelainen joka kelpuutettiin tarjoilemaan
Lahden EU-kokouksessa..."
Ja SILLOIN mulla niksahti.
Mää spontaanisti huudahdin:
-Et kyllä ollut ainoa! Mie satun tietämään sen!
Nyt alkaa omakehu jo aika kovasti haista!


Oikein tunsin kuin mun selän takana
(istuin ihan ovella)
henkäiltiin, suorastaan kauhuissaan...
(Olinhan ollut koko viikon tähän asti kiltti
ja mun seuraani oli jopa hakeuduttu...)

Mies totesi että olipa heitto ja että haluanko kenties
itse puhua itsestäni. Mie siihen että mulla ei ole
mitään kerrottavaa. (Taas kuulin henkäyksiä..)
Ja että itseasiassa miulla on menoa, ihan piakkoin.
Heppu yritti kysellä että minne olet menossa
ja mie teitittelin jotta en kyllä ala yksityisasioitani
TEILLE kertomaan.
Heppu siihen että sä voit mennä sitten saman tien.
Sain sanottua, ettei aikani ole tullut vielä.
(Heh heh, miten koomillismakaaberia. )

Olisi pitänyt lähteä. Heti paeta ovesta.
Tunsin kuinka olin punainen kuin rapu.
Kuuntelin kuitenkin toisten esittelyt.
He yrittivät naureskella hepulle ja ihan selvästi
mun aiheuttamaani ilmapiiriä lievennellen
lepyttää heppua.


Mutta miusta se oli niin väärin!
Ei ole ravintolahenkilökunnan asia suurelle yleisölle
kertoilla, kuka tapaili ketä ja missä! Johan järki sen sanoo.
Ja vaitiolovelvollisuus!

Voi noista asioista parhaalle kaverille jutella mutta
täällä tänään, se ei sopinut kuvaan...
Ihan kuin jonkun keltaisenlehden
juorutoimittajaa olisi kuunnellut!
Ei se ollut asiallista. Hepun piti kertoa ravintola-
alasta. Ei juoruilla.
Eikä todellakaan henkilökunta mene julkkiksilta
ruikuttamaan nimmaria näiden ruokaillessa!
Ensinnäkin oma työpaikkahan siinä lähtee alta.
Ja toiseksi: julkkistenkin pitää saada syödä yksityisesti,
rauhassa. Privaatisti. Kuin muutkin ihmiset.
-Eikä hän ollut ainoa lahtelainen siinä k.o. tilaisuudessa!


Hän höpötti vielä, muiden esittelyjen jälkeen, että
heidän keskuudessaan puhutaan "ruokavammaisista"
-tiedättehän-, ja kuinka niitä oli siinä ja siinäkin tapahtumassa
niin ja niin monta. Silloin mulkaisin kerran herraa ja hän mua.
Sen jälkeen vältin katsekontaktia.

Onneksi joku nainen tuli ovelle ja kertoi tauosta
ja heppuli tokaisi että tämäkin porukka lähtee just
esittelykäynnille yhteen paikkaan.
Mie olin oikeasti sopinut yhden menon jo kauan sitten.
Kun muut lähtivät hepun perässä ekaan esittelypaik-
kaan niin mie taivalsin ihan toiseen suuntaan. -Ja
se leuhkiminen jatkui, niin kauan kuin pystyin
kuulemaan mitä hän selitti...

Sitä ennen eräs venäläissyntyinen nainen sai mulle
sanottua, että ei se mies paha ole, ehkä se vain ei
tiennyt esim että on siellä tilaisuudessa ollut muitakin
lahtelaisia...
Ihana nainen. Hänellä oli kylmät kädet mutta lämmin sydän.
Sain itse ilkeydestäni migreenin, enkä palannut koululle
takaisin...
Ne migreenilääkkeet kun ei olleet mukana...






Olin paria päivää aiemmin valmis terveyskeskuksessa
antamaan lääkäriaikani vanhemmalle miehelle, jolle sanottiin
luukulla, että nitrosidreseptin uusiminen vie kolme viikkoa!
Miehellä oli vain 5 kappaletta lääkkeitä kotona...
ja miehen pitäisi ottaa niitä 3 kpl/vrk...
-Sittenhän mie kuolen, mies totesi..
Ja mie en voinut olla silloinkaan puuttumatta asiaan,
vaan nousin, kävelin luukulle ja tarjosin omaa lääkäriaikaani
miehelle. Sanoin hoitajalle ettei noin voi tehdä, että noin
elintärkeitä lääkkeitä ei uusittaisi!

Hoitaja, hetken tuumailtuaan sitten lupasikin
että ehkä mies saisi iltapäivällä lääkereseptinsä uusittuna.
Vanha mies katseli silmät punertuen minua ja sanoi että
se oli kaunis tarjous ja kiitti siitä, hymyili ulos mennessään
ja lupasi tulla iltapäivällä uudelleen.


Mie saan hyvänolon endorfiineja jos saan auttaa jotakuta.
Ihan sydämestäni.
Olkoon se teko vaikka kuuma kertakäyttökupillinen teetä
haitaria cittarin edessä asfaltilla istuen soittavalle
kerjäläismiehelle, niinko tässä kerran...


Ja toisinaan olen NIIN allerginen joillekin ihmisille?
Miksi toisena päivänä olen enkeli
ja toisena piru?




Edit:
Sain tietää, että k.o. heppu, on juuri tuon vuoksi
ettei tajua vaitiolovelvollisuuden sääntöjä,
joutunut pois muutamasta työpaikastaan...
Silti jatkaa juttujaan...?





PS;
Onkohan heppu koskaan lukenut
näitä Lumikin blogissa olleita
sääntöjä...

.



.



.

Ei koskaan valmis

.















Patruuna tahtoo tehtaan
äveriäästi rakentaa
Sukupolvi seuraavasta seuraava
hökötyksen pois purkaa
Tahtoo paikalla
juuri tuolla
kalliisti asua

Sukupolvi jälleen seuraava
kaavailee aikanaan
rahoilleen vastinetta
Paikalle, samalle
jotain aivan uutta

Eikä tästä kaupungista
tule koskaan valmista




-U.R.-


.

Lisää kattoja

.



















Vastauksena Inkiväärin blogin haasteeseen:

"Sinut, joka juuri tätä luet, on haastettu!
Ota kamera käteesi ja mene lähimmän ikkunan
luokse ja nappaa kuva!"



Mie otin omat kuvani tosin jo päivällä.
Meillä päin on lunta, mutta vain hiukan...



.

Näkymiä ja kuvauksia

.



















Ei ole leijoja Helsingin yllä
vain pilviä Lahden yllä.

Tämän ja pari muuta kattokuvaa
nappasin jälleen ruokkiksella.
Muut alkavat jo tottua siihen,
että tiirailen kameran läpi jotain.
En ihmisiä.
Vaan yleensä ihan jotain muuta.


Tänään meninkin vasta puolilta
päivin koulutukseen, sillä aamupäivä
oli atk:n alkeita...
Ehkä mää ne jotenkuten osaan. =)
Kävin siis lekurissa ja siellä lekuri oli
kaksi tuntia myöhässä... Joten miekin
hiukan myöhästyin koulutuksesta.
Muttei se mtn sillä sain muut kiinni
pian. Piti kertoa mikä ruokalaji olisit.

Piti kirjoittaa se ja kertoa muille.
Nopeastihan mää kirjoitin toista sivua,
ja kerroin olevani sunnuntain lohipaloja
kermakastikkeessa.
(Siihen kalaan vaan koskee
raakana joku muu kuin mie.)
Sunnuntaina syödään paremmilta
lautasilta, pöytäliinan päältä, koko
perhe yhdessä. Kaikki kolme
poikasta omilla paikoillaan...


Enpä tiedä mitä se minusta
kertoi.

Mikä ruokalaji sinä olisit?





Ai niin, päivän parhaiten
mieleen jäänyt oppi oli:

Jos annat ihmiselle kalan
hän elää sillä yhden päivän.
Mutta jos opetat hänet kalastamaan
hän elää sillä loppuelämänsä.

Vanha kiinalainen sanonta








.Ai niin


.

Muistilista

.










Nyt ois tärkeää tankata
lisäC-vitamiinia...



Näkymättömyysviittakin
olis omiaan...


.

Päin seiniä

.











Tänään kuvasin ruokkiksella seiniä.
Tämä oli paras:

"Kaikki liika on pahasta,
mutta liika samppanja
on juuri sopivasti"

Mark Twain


Piti laittaa oikee kehykset sille. =)














Tää oli aika hyvä slogan. =)














Ja tätä ei kukaan usko...
Mut ei se haittaa.






*Ruokkis = ruokatauko, eli
söin omia eväitä luokassa.
Ruokalassa ruoka ois 5e...


.

Pikku-pikku-joulu, kausi alkakoon

.









Meilläkin paisteltiin
ekat oikeat joulutortut.
Hyvin tekivät kauppansa.

Oma mielenvire ei ole
oikein jouluinen.
Soon alakuloinen.

.

Eka koulutuspv

.
Aamulla näytti tältä...
















Päivän koulutusantia
oli istua leuka mustana.
En ruvennu edes selittämään
ettei mua oo mukiloitu -enään-
Sain väsättyä kolme runoa
ja muutama piirros on vihossa.

Ja kuuntelin.
Monta tuntia kuuntelua.
Ja paikallaan oloa.
On se vaikeaa...
Olla paikoillaan. =)

Kameralla tänään otettuina
vain sinisiä kuvia...


.

Erilaisia aamuja

.














Vähän erilaisesti alkavat
aamut jonkin aikaa.
Ei jouda kaffeekupin kanssa
nyt lamppunsa prismoja katselemaan.










.

Ihmemaa Ozzy

.
Räntää rätkii...















Viime yönä näin painajaista.
Olin mukamas Ozzy Osbournen monikerroksisessa talossa
kuin apartamentoshotellissa, ja tehtäväni oli laittaa ruoka-
annoksia Ozzyn ystäville. Olin siis kokkivaatteissa keittiössä.
Tein hiki hatussa annoksia ja tarjoilija tms toimitti ne eteenpäin
ja siinä sivussa kesken jättihellan ääressä hikoilun mää
juoksentelin jokaisessa talon kerroksessa ja siivosin ihan
hulluna kaaosta, joka oli saatu aikaan jokaiseen huoneistoon.
Siellä oli oma keittiö joka huoneistossa ja keittiöt varsinkin olivat
sotkuiset ja suorastaan kaamean homeiset.
Unessani jopa TIESIN, ettei siivoaminen kuuluisi mun töihini,
mutta mää siivosin vaan, adrenaliinin voimalla.
Olin yksin ja mun oli SAATAVA kaikki kuntoon ja mää siivosin
hulluna minkä ehdin ja mätkin roskaa mustiin jätesäkkeihin
ja taas tuli puhelimitse kutsu annoksia tekemään, ja juoksin raput alas keittiöön ja väsäsin annokset ja taas ylös johonkin toiseen huoneistoon siivoamaan kuin paniikissa! Huoneet oli PAKKO saada kuntoon, ennen kuin ne vieraat näkisivät niitä.
Juoksin verenmaku suussa kuin henkeni edestä, enkä pysähtynyt koko unessa kertaakaan!

En enää herätessäni muistanut, mitä kieltä me käytimme unessani.
Mutta oli melkein hikikarpalot otsalla...
Mitä lie uneni tarkoitti?






Huh!
Ja eräs koulutus alkaa huomenna.
Erakkoa pelottaa mennä ihmisten joukkoon...
Ja vielä poskikin mustelmilla...
Mutta ei sitä haaveiden kahvilaakaan voi perustaa,
jos ei pääse pois erakon luolastaan...





.

Kotia etsimässä

.

Tutustumassa kaikenlaisiin taloihin.











Keltaisiin taloihin...









Punaisiin taloihin...









Maaseutuun ja traktorinmuniin... =)















Yksinkertaisiin ja luonnollisiin (unelma)taloihin...




.

Sanatonta

.




















Kollektiivista surua...


Millä sen opettaisi
ihmisille,
niin nuorille kuin vanhoille,
että on se kipu
sitten varpaassa
-tai sielussa-
niin siitä on kerrottava.
Haettava apua...

Avun hakemisessa ei ole mitään häpeällistä.
Se on inhimillistä.





.

Kaikessa kauniissa...

.















On mukana jotain surullista...
Mutta onko kaikessa surullisessa
mukana kuitenkin jotain kaunista?
Edes niitä muistoja?







Yksityiskohta Valokuvatorstain metsäkuvahaasteeseen.

Miksi?

.




Sydän on pakahtua
tämän päivän tapahtumista...
Niin monessa perheessä suunnaton suru...





Monta pientä liekkiä

Parvekkeella
Melkeinpä
pientä pakkasta
Monta kynttilää
palamassa
Kaikki niin herkkiä
Henkäyksestäkin
pois hiipuvia
Hiljaa
Sanomatta
hyvästejä



-una reinman-

Edit 12.11.2007:

Kurssitusta

Ensimmäisenä koulupäivänä
Ensimmäisenä paikalla
Katselen ikkunoista
Näen paljon nuoria ihmisiä
Mietin heidän tuntemuksiaan
jotka joutuivat viime viikolla
lasien läpi pakenemaan
omista luokistaan
Ihan toisaalla
Mutta kuitenkin lähellä
Ainakin sydäntä

Luokkaan saapuu muitakin
enkä ole enää
ajatuksineni niin yksin
Mutten silti lakkaa suremasta
heitä kaikkia miettimästä
Uutisia ajattelemasta
Kynttilärivejä lammen rannalla
yhä mielessäni näkemästä
Varsinkin kun päivän Hesari
lojui käytävän penkillä
Täynnä surua



-una reinman-

.

Maailmanmatkaajalle

.



My Heart was Home Again




.

Kalossikeli

.
















Tie mittaamaton
edessäni on...


Viikonloppuna
oli hetken maa valkoisena.
Viime yönäkin luonto lumisuutta
ja talvea kovasti yritti.
Mutta vesisade taas kaiken sulatti.
Aamulla VARMASTI moni mietti
mitkä kengät jalkaan laittaisi?

Tuo otsikko tulee suoraan
lainauksena mummoni sanonnoista.
Mutta...
Onko kukaan koskaan
edes NÄHNYT Kalosseja?
Minen ainakaan...
Kenkätehtaat voisivat "keksiä"
ne uudestaan.

Tai...
Tämä Suomen sää vaatisi kumisaappaat
harva se päivä.
Voitaisiinkin ruveta kutsumaan
TÄTÄ maata saapasmaaksi.
Nimittäin KUMIsaapasmaaksi. =))))

Relax

.

Tosi huijausta toi Relaxant-jalkavoidemainos!
Mä ostin sellaasen purkin, ko näyttää niin
ihanalta se, ko se mies sillai levittää voidetta
istuvan naisen jalkateriin...
Mutta vaik mää kuin istuin sohvalla
ja purkki ootteli sohvapöydällä, ei sitä miestä tullu
sivelemään Relaxanttia mun jalkoihini!
Siinä sitten odotellessa nukahdin sohvalle
toooosi pahaan asentoon.
Ja herätessä särki muutakin kuin jalkoja.





.

Hiha veressä

.









Burana 800 on aika hyvä särkylääke.
(Noin niin kuin harvoin käytettynä.)

Kun leukaluuta ja tikattua monttua alkoi vihdoin
särkeä puudutuksen lakattua, (sainkin mielestäni
tosi paljon puudutetta!) otin ensin ekan antibiootin
jota viideksi päiväksi määrättiin ja päälle buranan.
-Ja nukahdin sänkyyni. Oman käsivarteni päälle.
Heräsin, kun Nunnukka saapui työharjoittelusta kotiin.
Olin kuolannut veriseksi oman puseronhihani.

Nunnukka oli rikkonut astioita harjoittelupaikassaan
ja söi kotiin tullessaan Miihkalin varaaman viimosen
aprikoositortun. (Joita tein viikonlopuksi.) Pieni sota
meinasi syttyä, muttei onneksi syttynytkään.

-Miehille luvattuihin herkkupaloihin
ei saa muut koskea... =)


Ja miun tarvitsisi vaihtaa pusero,
etten itse näytä sodassa olleelta.



PS: Nyt ois lisää aprikoositorttuja.
Ei tarvii niistä enää tapella.

-Ja oli leipojalla jo puhdas paitakin. =)



PS2:
Nua meidän aprikoositortut on oikeasti
siis Myllyn Paras-torttutaikinasta tehtyjä
tähtitorttuja, joihin laitan keskelle
paistonkestävää aprikoosimarmeladia. =)
Helppoa ja hyvää.
Niitä voi tehdä myös muista paistonkestävistä
marmeladeista.
Jouluunkin sopii vaikka punainen marmeladi...

(Viime viikonloppuna kun oli ns Halloween
niin keksin että nuohan on vähän oransseja...)


Edit: 7.11:
Vasta tänään uskalsin kurkistaa
peilistä, että se hammaslääkäri
oli eilen joutunut avaamaan ientä aika pitkälle ja
hän jupisikin siinä operoidessaan,
että lohkesi vahingossa pala viereisestäkin hampaasta...
Joo. Näyttikin pahalta. Peilistä. Kiva.
Ensin iso kolo, jota kursittu tikeillä
ja tikkejä viereisen hampaankin sivussa ja
se viereinen hammas puoliksi poissa...
Miksei sitten ottanut pois sitäkin hammasta?
Snif.


Edit later:
Leukani on alkanut muodostaa mustelmaa...


Edit 13.11.2007
Vasta tänä aamuna pystyin syömään riisikakkusen,
eli sitä mun leipää.
Tähän asti eli viikko meni
velli-muusi-jogurttilinjalla.

Edit 27.11.2007:
Kävin taas tänään hampilääkärin rääkättävänä. =)
Ei vaineskaan hän rääkännyt.
Puudutti ensin! ;D

Hän korjasi lohjenneen, teki juurihoitoa, teki yhden nätin hampaan kruunun,
hioi hampaitani, päätti jatkaa lapsena kesken jäänyttä oikomishoitoani
ja otti muotteja purentakiskoa varten, jonka kuulema saan joululahjaksi. =)

Yhteen väliin meinasin pyörtyä, mutta se johtui varmaan siitä, että
jännitin ja unohdin hengittää.
Hupsu oon...





.Ed

Noin sen pitäisi olla

Oli aika, jolloin kuuntelin jatkuvasti tuota miestä...
Kun tuli tilaisuus, menin kuuntelemaan oikein livenä
ja sain nimikirjoitukset kahteen cd-levyyni.
Nyt ne levyt ilahduttavat jonkun muun cd-kokoelmaa.
Mutta yhä tulee haikea olo, kun Tauski tuon biisin vetää...

Ja löysinpä vielä toisenkin saman aikakauden biisin
joka oli sen ajan, sen aikakauden tärkeä kipale:
Hausmylly...




*fiilistelee* =)


PS;
Uskoisitteko, että Hallatar on ollut joskus DJ:nä? =)
On se totta.... =)




.

Vähän pelottaa

.


Ei kukaan
vois tulla pitämään kädestä?
Kohta on hammaslääkäriin lähdettävä...



.

Suru on...

.

















Voi hyvin-lehti nro 7/07, kertoo surusta,
näin tiivistettynä, lohtuna kaipaaville:

"Puhtaan surun kääntöpuolella on aito rakkaus
Muisteleminen voi olla kipeää, mutta se on tärkeää ja arvokasta.
Saattaa olla ettei heti menetyksen jälkeen halua, eikä jaksa muistella, mutta aarteiden katselusta ei pidä luopua kokonaan. Muisteluhetkissä toisten kanssa voi kokea, että jäljelle on kuitenkin jäänyt paljon. Muistelemisessa jaetaan aarteita.

Kauneus on toinen asia joka kannattaa kutsua surun rinnalle muistelemisen lisäksi. Mutta erityisesti silloin kun on kysymyksessä läheisen menettämisen aiheuttama suru.
Kauneus rohkaisee jatkamaan.

Suru myös muuttuu. Kipeys muuttaa muotoaan. Muuttuu kiitokseksi ja haikeudeksi, siniseksi huilun ääneksi...
Suru ei oikeastaan koskaan lähde pois, mutta se, niin kuin kaikki muukin, muuttuu ajan kuluessa. Suru jää ehkä pieneksi kaipaavaksi hymyksi, elämän muiden tapahtumien taa."

Näin se on...





Voi hyvin-lehden lähdemateriaaleina
Björklund Lars: Rakkauden varjo - Sanoja surussa
Jaeger Helen: Surusta toivoon
Kubler-Ross Elizabeth & Kessler David: Suru ja surutyö
Laaninen Tiina: Jäljellä muisto
- Elämä puolison menettämisen jälkeen
Laine-Puhakainen Teresa: Liian lyhyt elämä
Lindqvist Martti: Kuolemaa väkevämpi
Poijula Soili & Hakola Ulla: Suru- sydämen matka
Poijua Soili: Surutyö
Suurla Liisa: Suru, ankara ilo
Åberg Christer: Syvänteessä
- Läheiseni päätti kuolla, kuinka selvisin surussa

Viikko, nro 45

, Pi.













Ihana mieheni on suukottanut minua ovella ja lähtenyt ansiotyöhänsä. Olen vilkuttanut kouluunlähtijöille, antanut kisulle aamupalan ja se putsaa ahkerasti itseään katsellen välillä lintujen lentelyä ikkunan takana olevassa syreenissä. Se taiteilee pitkin koipineen sohvan selkänojalla istuen. Koko jalka pitää tietenkin nuolla puhtaaksi ja tassut myös. Linnut vievät tarkkaavaisuuden pesutuokiosta ja niille pitää hetken hiljaa väristyttää alaleukaa ja inua. Hassu kissa.

Hörppään loput aamukaffeet ja kerään astiat koneeseen, siivoan pöytäliinalta leivänmurut, ja siivoan muutenkin pikapikaa sohvatyynyt ja shaalit paikoilleen ja suuntaan ylimpään kerrokseen, omaan ateljeeseeni. Koirimus istuu jo ulkona vahtipaikallaan yön sisälläolon jälkeen. Sen juoksuvaijeri ulottuu tontin laidasta toiseen ja sen lämmin koppi suojaa sitä tämän päivän tuulelta. Mitähän tänään tekisin? Kirjoittaisinko vaiko maalaanko? Kudonko poppanaa muutaman metrin? Vai menenkö kahvilaani sittenkin, pehmopomoilemaan? Ei, en mene. Koska minulla on tänään päivä ihan omaa aikaa... Menen taas viikonlopuksi ja loppuviikoksi sinne paikkaan.

Tyydynkin keräämään valokuvaustarvikkeet mukaani, puen päälleni tuulenpitävää ja lämmintä, etsin vaelluskengät jalkaani. Nappaan vesipullon ja pari omppua seuraksi ja eikun menoksi. Alkumatka menee repun kera polkupyörällä ja loppumatkasta on vaellettava jalkaisin pyörää taluttaen mäen huipulle. Tuuli on huima mutta ei sada. Kaupunki näyttää kauniilta -näin kaukaa katsottuna. Asumaan en sinne koskaan enää halua. Vilunväristykset säväyttävät pelkästä ajatuksestakin.

Pystytän jalustan tasaiselle paikalle ja asennan reppuni painoksi jalustalle, ettei se kaatuisi. Kiinnitän kameran ja etsin jotain mikä saisi tämän päivän valossa uuden näkökulman. Nappaan repusta omenan ja nipsin kaupungin katoista kuvia mutta käännän pian kameran kohti mäen toisella puolen siintävää järveä.
Siellä on kaunista.
Siellä jossain on kotikin. Ja Vahti makaa siellä koppinsa edustan lavetilla, tassut leuan alla. Nostaen väliin kuononsa ja haistellen tuulia. Odottaen omaa laumaansa kotiin.



Havahdun kun naapurissa isä karjuu lapsilleen jotka lähtevät
kouluunsa ovet paukkuen niin, että meilläkin ikkunat helisevät.

En ollutkaan siellä.
Olen yhä täällä.

Huomenna menen taas poistattamaan yhden hampaistani.
15 vuoden kuluttua kiva yllätys:
-Poskihampaidesi juuret ovat tohjona. Näille ei voi tehdä mitään.
Mikä niihin on osunut?
Niihin osui väärin käytetty luottamus.
Ja pyyntö: Et enää joisi, suljettiin usein sillä, joka tuhosi hampaista juuret.
Siksi kuuntelenkin sydän pamppaillen naapuria.

Laitan musiikin hiljaa soimaan ja teen muistilappua huomiselle:
-Hammasleikkaus ( noin 1,5 tuntia)
-Miihkalin kamera (takuuhuollosta siitä läheltä)
-Valkoista spraymaalia (rautakaupasta)
-Ruokaa?
-Särkylääkettä
(Ja sitten kotiin bussilla nopeasti,
ennenkuin puudutus lakkaa vaikuttamasta...)


Tänään koko päivä siivousta. Huolellista imurointia
ja pyykinpesua. ERITTÄIN paljon pyykinpesua...
Nunnukalla oli nimittäin viikonloppuna vieraita
ja he leikkivät roolileikkejä yms... Ja eilen sitten
soi puhelin, että yhdellä tytöllä onkin täitä...
No kiva.
KAIKKI petivaatteet pyykkiin, kuten kaikki pipot,
hiuslenkit ja pyyhkeetkin ja koko porukalle tukkatarkastus.
Ei mtn. Onneksi. Mutta silti kaikki oli pestävä.
Tyynyt ovat olleet saunan kuumuudessa ja koko
kämppä on täynnä pyykkiä...


Valitettavasti real life ei ole yhtä auvoista kuin
miun mielikuvitusmaailmassani.
Oikeasti ei ole edes sitä kissaa. Eikä Vahtia...
Kohta otan pyörän parvekkeelta, (jossa niitä täytyy pitää
koska pyörävarastossa puhkotaan renkaat jatkuvasti)
ja haen lähikaupasta jättierän jogurttia.
Niitähän taas seuraavat pari viikkoa tulen syömään.
On hyvä varautua ennakkoon.
Onneksi ei ole pihvipäivällisiä tiedossa... ;D
Uusi viikko, nro 45, on alkanut, anno domini 2007.









.

Allyn kortti

.





















Tässä lupaamani Allyn ihana kortti.
(Kuvataikurini vaan oli vähän vinon kuvan ottanut.)
Ihana ajatus kortissa ja onnenhetken se lähetys tosiaan tarjosi!
Kiits...



.

Sydämen asialla

.

Ihana Allyalias oli lähettänyt miulle ihanan kilpailupalkinnon!
Löysin sen kun saavuin asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti:














Tällaista ihanuutta!
Suklaatia, kynttilöitä, ja enkelitikkareita!!!
Kiitos Ally, ihan mahdottomasti!

*niijailee*


Kaupungille mennessäni näin pienen heiveröisen vanhemman naisen, joka nojasi seinään ja piteli rintaansa. Menin ohi mennessäni kysymään, tarvitsisiko hän apua?
Ottaako häntä sydämestä?
Nainen nyökkäsi että ottaa, mutta ei tarvitse apua ja että
hän asuu ihan lähellä. Emmin kuitenkin. Nainen painui kyyrympään
ja piteli edelleen rintaansa.
Kysyin onko hänellä lääkkeet mukana.
Ja ne tietenkin olivat unohtuneet kotiin.
Hänellä oli vieressään maassa ostoskassi.
Sanoin, että voin auttaa hänet kotiin, kantaa ostokset puolestaan.
Hän vastasi: mutta tehän olitte menossa ihan toiseen suuntaan ja minä asun tuollapäin.
Mie siihen että ei haittaa, minä voin kulkea mihin suuntaan tahansa.
Ja hän antoi minulle ostoskassinsa, jonka painavuus varmaan olikin rasittanut sydäntä. Kova vastatuuli kävi selvästi hänen henkeensä ja kävelimme hiljakseen.
Ihan pian olimme hänen ovellaan ja hän sanoi, että kiitos tämä riittää, ja että nyt hän hiukan lepää ja taas otti kiinni seinästä ja kouristi rintaansa.
Se ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. Kysyin onko hän varma ettei tarvita ambulanssia.
Mutta hän esteli. Sanoi vain tarvitsevansa nitronsa. Kysyin sopisiko, että saatan hänet asunnolleen ja että näen että hän ottaa nitronsa ja tuon sen kassin.
Ei hän epäillyt onneksi minua miksikään pahantahtoiseksi olioksi vaan nyökkäsi ja menimme hissillä hänen asuinkerrokseensa, hän avasi oven kauniiseen kotiinsa ja mie toin kassin keittiöön.
Hän etsi heti nitropurkin ja otti tabletin veden kanssa.
Oli silti vaikeaa jättää hänet, mutta hän vakuutti pärjäävänsä ja kiitti
kovasti minua. Hän lupasi pitää nitrot takin taskussa ja laittoikin ne sinne...
Hän sanoi, että hänen naapurinsa tulee auttamaan tarvittaessa.
Silitin varovasti tuon pienen naisen olkapäätä, hymyilin ja lähdin pois.


Vapaudenkadulla näin aivan valtavan jonon ihmisiä kovassa tuulessa värjöttelemässä. Pitkä leipäjono?
Ei, vaan uuden Elokuvakeskus Kuvapalatsin avajaiset. Lippujako lie jonottivat? =)

Mie suuntasin ihan muualle. Löysin pari joululahjaa pukinkonttiin, ostin maitoa ja ruokaa ja suuntasin bussilla asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti... =D


PS:
Laitan ihanasta Allyn kortista kuvan myöhemmin.
Nyt tuli yllättävä meno.
Hyvvee viikonloppuu kaikille! =)




.

Miss you

.






Harmillisesti video jää kesken...
Mutta ennen loppua on kaikki hyvin...






.

Outoa poreilua

.


.









Valokuvatorstaihin:
Kuva jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä.
Ai miksi?
No...
Keksi itse. =)





.

Syysmyrsky?

.














Myrskytuuli herätti.
Unen selätti.




.